Niin, oli täysi kesä.
Miten olikaan Krokelby muuttunut?
Tuolta pilkistelivät huvilat metsistä … lehvät piilottivat ja hukuttivat rakennukset kauneuteensa, peittivät ne vihertävillä verhoillaan. Kuusten ja petäjien havut olivat tulleet tuuheiksi ja pehmeiksi… Kukkasia kiilui siellä ja täällä.
Jos ken kävelijä Helsingistä osui tänne pohjukkaan, ei hän huomannut enää tuon suurimman huvilan kypärähuippuista tornia, joka oli niin kuin uudenaikaisen kirkon … ja itse huvila kuin kirgiisiteltta. Syreenit kätkivät nyt tornia ja seiniä esiripullaan.
Ja noin olivat viinimarjapensaat paisuneet ja pöyhistyneet … nuo, jotka vielä toista kuukautta sitten näyttivät törkykasoilta mustilla saroillaan.
Mikä lumous!
Tämä mökki tässä, ikään kuin matkalaukku, jonka kuperasta taitekatosta puuttuu vain kädensija, josta kaupparatsu voisi kuljetella sitä sinne ja tänne kaupaksi … tämä mökki vaahteroiden keskellä on nyt niin kuin huvimaja somassa yrttitarhassa…
Tuolta mäeltä, huonosti maalatun huvilan seinämältä, kallionlokeroista hohtelee kävelijän silmään tulppaanien terävä puna..!
Melkein jokaisessa töllissä on toki muutama syreeni … ellei parempaa, niin katkottu tynkä. Taikka pari valkoruusupensasta.
Somilta näyttävät työväenkin kyläosan kattoryhmät, sinne tänne metsään vapaasti kylvettyinä, koivujen ja lehmusten siimeksessä. Kotoisilta ne näyttävät. Musta saattaa olla asumus talvella: ikään kuin toivottomuuttaan tuijotteleva. Tuntisiko sitä nyt entiseksi, enää … tuota vinoon kallistunutta, jonka ikkunat ovat rikki taikka paikatut? Nyt kaunistavat sitä tuomet … tekevät sen runolliseksi. Mökillä on ympärillään kokonainen tuomitarha: pieni puisto ja metsikkö suuria tuomia… Ja seinänvieressä kukkii keltaisia narsisseja.