Nelmahan ajatteli, että hän oli tullut tänne taloutta hoitamaan. Niinhän
Mimmi oli sanonut hänelle.
Tarkoittiko nyt Kukkelman, että..?
Kukkelman..! Tuo … niin kuin metsänelukka..! Vastenmielinen…
Ja silti rammassa Nelmaa miellytti jokin. Se hellä huolenpitoko, joka vivahteli hänen äänessään … vaikka hän saarnasikin yhtämittaa? Saarnasi rumalla puhetavallaan… Vai Kukkelmanin kiihkeä haluko rakentaa huvila … juuri Nelmaa varten. Huvila! Nelma saisi siellä olla rauhassa. Millä ehdoilla, sitä ei hän tullut miettineeksi, kun ajatteli itse huvilaa.
Kävelylle ei Nelma kuitenkaan halunnut Kukkelmanin kanssa. Jo tulomatkalla olivat ihmiset katselleet heitä. Yksinään olisi Nelma kyllä lähtenyt näkemään seutua … joskus, muutaman päivän kuluttua. Nyt hän oli väsynyt ja halusi pysytellä kotona.
Olisikohan täällä järviä? Kukkelman sanoi, ettei ollut. Ihanko oli totta, ettei missä olisi järviä?
Näin he keskustelivat sinä ensimmäisenä iltana.
Tunnin keinutuolissa nyykyteltyään Kukkelman sanoi lähtevänsä ostamaan ruokatarpeita. Siitä oli Nelma hyvillään: hän arasteli kylää … koska oli tullut sinne Kukkelmanin seurassa ja asui nyt yhdessä hänen kanssaan… Eikä Nelma olisi vielä löytänytkään kauppoihin! Mutta Kukkelman lähti nyt asioille itse… Ja toi vihdoin tullessaan oikein kantamuksensa tavaraa: leipää, voita, juustoa, paperituohisen puutarhamansikoita … ja makkaraa Nelmalle; sitä paitsi kahvia, sokeria ja muutamia leivoksia. Kovasti, kovasti meni rahaa … mutta Kukkelman nauroi, että raha on luotu pyöreäksi ja pyörimään pois..! Tyytyväisenä katseli siinä Nelma tuomisia, joita rampa kurotteli pöydälle. Ja pian seuraili Sakris onnellisin silmin, kuinka Nelma alkoi paketteja availla tai järjestää minkä minnekin. Oikean hyllyn, jopa kaapin, sanoi mestari pian Nelmalle nikkaroivansa. Tyttö oli ryhtynyt keittämään kahvia. Ja sitten kömpi Kukkelman jälleen alas keinutuolista: sanoi tästä menevänsä ottamaan sisään vettä. Risuja oli vielä entistä varastoa … täksi illaksi. Kukkelman tallusteli pihalle.
Ja siellä pihakaivolla tapasi hän pari akkaa, saman vuokrahuvilan väkeä. He olivat nähneet Sakriksen vievän asuntoonsa nuorta tyttöä … ja kyselivät nyt, joko mestari toi itselleen rouvan. Heille vastaili Sakris ylpeänä ja salaperäisenä, että se vieras oli hänen morsiamensa… Uusi morsian! Hän iski ovelasti silmää ja palasi kamariinsa.
Ovellakos hän vasta nauraa hekotteli! Sillä Nelma … nuori ja näppärä Nelma … hommasi tällä kertaa alushameisillaan: pelkäsi vaalean kesäleninkinsä likaantuvan nokisen uunin ääressä, jota hän ei ollut vielä ehtinyt puhdistaa. Sakris katseli tyttöä ja naureskeli itsekseen.