Sitten he joivat kahvia…
Ja asettuivat lopulta illalliselle. Kukkelman pöydän toiseen päähän … painuen niin matalalle, että ainoastaan hartiat näkyivät … hartiat, joista pitkät kädet koukistuivat esille ja lappoivat verkalleen suuhun ruokaa … ikään kuin hyllyltä. Nelmaa säälitti. Hän ei puhunut mitään. Kukkelman sitä vastoin puhui; sanoi silloin tällöin, tyytyväisenä syöntinsä lomassa:
— Kyllä tämmöistä syö ennen kuin selkäänsä ottaa!
Taikka, vetäen suunsa vielä leveämpään nauruun ja päästellen auki liiviensä nappeja, joiden raosta näkyi kuopalle painunut rinta:
— Kyllä tavallinen keuhkotautinen tämmöistä syö.
Nelma nauroi tälle sutkaukselle makeasti.
Aterian jälkeen tahtoi Kukkelman vielä kupin kahvia … ja sitten tuli hänelle kiire nukkumaan. Hän laski leikkiä:
— Täytyy ruveta selkänsä päällä istumaan.
Nelma järjesti hänen lavansa… Ja teki itselleen vuoteen kamarin perimmäiseen nurkkaan, säkeistä ja vaatemytyistä. Tätä viimemainittua hommaa katseli kyttyrä kummastellen. Kysyi viimein, kuinka Nelma oli nukkumisen aikonut. Sakrisko olisi antanut Nelman, joka oli hänen suojattinsa … niin, enemmänkin … antanut hänen asettua lattialle! Ei, jos niin oli oleva … niin Sakris se makaisi maassa, ja Nelma sängyssä. Osasihan Sakris näet nukkua missä tahansa; hän nukkuisi vaikka aidalla … ja siitä huolimatta sanoi heräävänsä aamulla aina milloin ikinä tahtoi. Sellaisia miehiä oli ollut ennenkin maailmassa … muutamia. Oli ollut Amerikassa eräs, jonka nimi oli Napoleon, etevä sotapäällikkö, mutta muuten ilkeä ja hävytön ihminen; hän saattoi nukkua jyrisevän kanuunankin päällä … ja heräsi siitä niin monen minuutin kuluttua kuin tahtoi…
Niin puhellen Kukkelman riisuutui.