Nelma sammutti sähkön … ja laskeutui sitten permannolle vuoteelleen. Mutta kesäyön hämärässä, jossa ei sähköä olisi tarvittukaan, näki hän kuitenkin Kukkelmanin hirveän ja surkeasti kierostuneen hahmon: sääret, jotka olivat kuten kaksi koukkuun käännettyä talikynttilää … ja toinen jalka vielä sivulle vinossa. Näki hänen kellertävän ja punertavan kyttyränsä: niin kuin mikä pahentunut lihamöhkäle. Nelmaa väristi…
Kamarissa oli kuuma… Ääniä kajahteli vielä vuokrahuvilasta … akkojen naurua tai kiistelyä, lasten itkua.
Nelma huomasi, ettei rampa lavallaan nukkunut, vaan kääntelehti ja huokaili. Ja sitten Kukkelman sanoi, käheästi ja pihisevällä äänellä:
— Tui, tui.
Nelma ei vastannut. Kukkelman sanoi taas:
— Tui, tui … mamma..!
Nelma oli hengittävinään syvästi ja tasaisesti.
Sakris kopautti kädellään alas permantoon. Nukkuiko Nelma tosiaan?
Kuinka hän nukkui? Se oli rammasta kummallista … mahdotonta.
Sakris kysyi lopulta:
— Oletko sinä nukussa jo?