Nelma ajatteli, että ehkä Kukkelman sittenkin pystyisi tekemään tuon huvilan. Ja hän oli hyvillään, että Sakris oli tavallinen työmies … ei mikään ilkeä ja petollinen herra.
XXII
Meni muutamia päiviä. Nelma uskalsi jo itse ostoksille … nähdäkseen kylää.
Vikkelästi hän pujahti takaisin kotiin pihaportista … jonka luona seisoi naisia häneen tirkistellen ja keskenään supattaen…
Sitten hän meni ostosmatkoillaan pitemmällekin kylässä, jopa vähitellen aivan Krokelbyn reunamille. Sakris oli tähän asti käynyt kokoamassa risuja. Nyt lähtivät he metsään yhdessä. Mutta vasta myöhään illalla: aikaisemmin ei tyttö muka joutanut, oli yhä jotain siivoamatta kamarissa. Aina Nelma puhdisteli ja putsailikin siellä … milloin mitäkin; tuskin riitti hänelle vesi kaivossa…
No niin, tänä iltana suostui Nelma lähtemään metsään. Antoi Kukkelmanin tallustaa perästään. Sakris oli entistä onnellisempi. Kiireesti yli louhien kompuroiden ja hengästyneenä koetti hän joutua yhtä nopeasti kuin Nelma … tuonne siimeisten norojen kätköön, jossa lemusi suopursuilta. Kaukaa heidän takaansa kuului kylästä iloisia ihmisääniä ja sirmakkain soittoa. Sakris halusi kaulailla Nelmaa, mutta nöyrästi täytyi hänen tyytyä kulkemaan siivolla. Nelma kumartui tuohon ottamaan polun varrelta kuivia oksia ja risuja … mutta koskepas häneen! Sakris naurahti:
— Katso, mutta älä koske, niin tekee kiltti lapsi.
Kaino impi oli yhä sellainen … taikauskoa täynnä. Kuitenkin kantoi Sakris mielellään Nelman keräämät risut kotiin … pian he näet palasivat kylään… Kantoi pientä sylystä kovasti läähättäen ja pihisten… Nelman ei hän toki antanut sälyttää taakkaa selkäänsä. Niin he kulkivat. Kotona täytyi ramman heti vetäytyä menehtyneenä kellottamaan makuupaikalleen, kalpeana ja suurin silmin. Permannolla hän nykyään makasi: Nelman oli hän suostuttanut siirtymään sänkyyn.
Kaikenlaiseen maailmassa tottuu. He tekivät nyt yhdessä toisiakin retkiä … kun Nelma oli saanut ommelluksi itselleen vaatteita, mihin työhön päivät ensin kuluivat… Sieviä vaatteita. Ja liinoja, joita levitettiin Sakriksen pöydälle ja uudelle tarjottimelle, jonka Sakris osti Nelmalle. Ilo oli niitä koristuksia Sakriksen katsella. Nyt ne olivat valmiit, ja he kuljeskelivat keskellä päivääkin. Ottivat eväitä mukaan… Kapusivat jollekin korkealle, vainioiden keskellä olevalle mäelle… Sieltä Nelma saattoi nähdä kauas: eikö missään olisi järviä. Ei, ihan tosiaan, järveä ei missään: ainoastaan ojantapaisia, jotka kiemurtelivat heilimöivän rukiin taikka ruohoa kasvavan alangon halki. Ja tuolta pilkotti vihreä ja samakka merenlahti.
Sitten Sakris hommasi heille venheen lainaksi. He menivät soutelemaan. Sakris souti. Ja Nelma istui ajatuksissaan ja ikävöiden perässä. Ympärillä korkeat kaislikot… Ahdistava ja painostava seutu: jokaisessa niemessä herrashuvilain aitauksia ja puutarhoja. Joka paikassa vilisi soutelijoita, purjeita ja sakattavia moottoreita. Ja jälleen tuo vesi: tahmeaa ja paksua… Rannikolla aina kävelijöitä… Tuuli raisua ja repivää.