Nelman puheesta ilmeni, että hän piti itseään sellaisena … kuin mikäkin…
— Mikä se sitten on? kysyi Sakris. — Hm… Hm, pullahiirikö? Sakris nauroi: — Ettäkö … kun ei pappi ole meitä vihkinyt? Mitä on … sellainen … vihkiä? Narrit antavat itsensä vihkiä. Taikauskoa… Pakanallisuutta. Minä vakuutan sinulle, että … sinä olet minun vaimo ilman haranki ja harabukti. Kun minä rakastan sinut, niin … mitä muuta harabuktia?
Tämä oli Nelmasta kyllä lohduttavaa. Mutta sittenkin hän epäili… Hän tahtoi jonkinlaisen todisteen … halusi sitä itsekseen, mutta ei pyytänyt. Todisteen mistä? Ettäkö hän olisi muka Sakriksen vaimo? Se olisi ollut vielä hullumpaa.
Mihin hän oli joutunut?
Ei, mutta todisteen hän tahtoi kuitenkin … ihmisten tähden.
Hän ei suostunut lähtemään Savolaiseen … ellei hänellä olisi ainakin sormus sormessaan.
— Naimissormusko? ilkkui pitkähampainen rampa.
— Kihlasormus, oikaisi Nelma Kukkelmania … joka ei osannut edes suomea.
Siitä tuli nyt kyttyrälle aihe pitkään ja aatteelliseen esitelmään. Hän selitteli, oikean käden etusormi opettavasti pystyssä, että koska hän ei antanut mitään merkitystä papeille, jotka eivät ole kristittyjä, vaan siunaavat tappamista, niin hän ei pitänyt myöskään heidän kihlaamissormuksistaan … mitä ne nyt olivatkaan? Onko sellaisista hyötyä? Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, niin … heidän sydämensä ovat heidän sormuksiaan; jos he jälleen eivät rakasta … ei ole mitään messinkistä, hopeista tai kultaista rengasta eikä rautakahleitakaan, joilla olisi mahtia kytkeä heitä yhteen. Mutta kun he rakastivat toisiaan, niin…
— Niin … mutta akat ovat kuin rakit! sanoi Nelma.