— Nekö? toisti Sakris pilkallisesti. — Älä sinä välitä heistä. Ole tulevan ajan förekongari. Se on sellainen … jokin edeskäypä. Eikö sinulle ole kylliksi se, että Kukkelman on sinun? Jospa olisit lukenut Sara Hustan kirjoittamaa kirjaa … tiedäthän, minun kirjaani … niin olisit niin kuin minä! Älä ole … niin kuin nainen … heikko saviruukku..! Vaan ole niin kuin oppinut ihminen.
— Konkari sinne, konkari tänne! sanoi Nelma, joka ei ymmärtänyt Sara Hustasta enempää kuin muistakaan Sakriksen saarnoista. Hän kyllästyi ja hermostui. Viimein hän sanoi, vierailusta päästäkseen:
— No … ehkä tuonne nyt lähtisin … jos antaisit leikata pitkän tukkasi. Miehellä pitkä tukka … niin kuin narrilla! Joko sormus minulle … tai tukka pois!
Tukkako pois Kukkelmanilta! Hänen kaunis, erikoinen tukkansa. Tuo kaikkien huomaama tukka…
— Jasoo … jasoo! sanoi Sakris.
Nyt se tahdottiin viedä … se tukka!
Simsonin tukka. Myöskin Simson ennen sai voimansa juuri tukasta.
Leikkuuttaako pitäisi Sakriksen hapsensa, joita hän monesti ajatuksissaan siveli ja harasi hellin käsin! Joita hän katseli kuvastimesta … hoiteli ja suki aamuin ja illoin kultana kiiltäviksi.
Tulisiko hänen luopua siitäkin … tämän tytön tähden?
Jos hän hylkäisi tukkansa, saattaisi tulla jokin onnettomuus… Siitä alkaen, kun hän oli ruvennut kasvattamaan itselleen pitkää tukkaa … monta vuotta sitten … oli hän löytänyt itselleen kaikenlaista tukea … omista ajatuksistaan… Ja hän oli tullut viisaaksi … oppinut varomaan myrkkyjä; tohtorien lääkkeitä ja elukkain lihaa.