— No Kukkelman saa niitä hakea.
— Jasoo! huudahti Sakris merkitsevästi.
Hän lähti kuitenkin. Muutamina päivinä ei hän ollut enää kantanut puita eikä vettä … ja Nelma kävi tavallisesti puodissa aina. Nyt keräili rampa pihalta, liiterien nurkilta, hiukan lastujen rippeitä ja puunkuoria… Kantoi keskiyön hämyssä kujan takaa kaivosta tuota vietävän vettä. Tuli läähättäen ja kalpeana, mutta kuitenkin hymyillä virnistellen viimeisen kerran sisään. Silloin vieras oli jo vakinaisesti levolla, Nelman vuoteessa… Kuuma hänellä oli, alusvaatteissaan makasi … peittonsa oli sysännyt syrjään. Tuo näky lohdutti Kukkelmania jollakin tavoin.
Nelma puhui Sakrikselle kuiskaten, suuresti Mimmiä kunnioittavalla ja hellivällä äänellä. — Mimmi-parka! Sellainen hän oli! Mutta sisua ei häneltä puuttunut: oli juuri tänä aamuna karannut turvakodista. Eräs kulassi, jolle Mimmi oli salaa kirjoittanut, repi siitä lankkuaidasta kaksi lankkua auki … ja Mimmi työntäytyi ulos ahtaasta reiästä. Sitten autolla Helsinkiin… Siellä kävi katsomassa Pojuaan … ja haki vaatteensa tuttaviensa luota…
Hiljaa asettui Kukkelmanin pariskunta levolle. Sakriksen makuupaikalle. Sakriksella oli siinä epämukavaa ja ahdasta… Mutta hauskalta tuntui hänestä kuitenkin. Vatsa oli harvinaisen täynnä … ja tuo pulska vieras talossa. Ei tullut uni tässä kuumassa. Piti jollakin tavalla kulutella aikaa. Sakris taputteli siis naurahdellen Nelmaa, joka alkoi torua, sanoen Sakrista kukoksi … ja työnsi häntä pois luotaan. Kurja kääpiö nukkuikin viimein, luvaten kyllä herätä ajoissa noutaakseen maitoa: hän heräsi aina sillä minuutilla kuin oli päättänyt!
Seuraavana päivänä, sillä myöhään Sakris nukkui, tarkasteli Mimmi Rumfelt häntä, tuota kiemuraista kasaa permannolla. Kelmeänä ja poski päänalusia vasten nyykötti Kukkelman, myhkyrä surkeasti koholla. Toiset olivat jo juoneet kahvinsa. Mimmi huudahti:
— Phyi, phyi, tuollaiseksi en minä häntä luullut. Eihän tuo jaksa eukkoaan elättää eikä huvilaa hankkia.
Nelma iski Mimmille silmää: Sakris saattaisi kuulla.
Sitten Sakris herätettiin. Hän kääntelehti hitaasti, ja alkoi vaivalloisesti verhota kuihtuneita raajojaan. Sai jäähtynyttä kahvia: se häntä harmitti … hän oli jo tottunut oikeaan kahviin.
Mimmi puhui nyt Nelmalle: