— No, laulakaa … kunhan soudatte kanssa, että päästään eteenpäin.
Sakris kehuskeli osaavansa hauskoja lauluja. Hän yski ja köhiskeli. Nyt pirahti hänen suustaan ääni niin kuin säkkipillistä, kimeä, piipattava. Mimmi kohotti korviaan ja purskahti nauruun.
Kukkelman souti verkalleen ja lauloi. Joka vedolla säkeet katkesivat … ja kuului hätäinen huohotus ja hullunkuriset sanat narisevalla äänellä. Ramman silmät killistelivät kulmain alta makeasti tyttöihin. Hän lauloi:
Och Herre min Gud hennes, fralla-lalla-la, och Herre min Gud hennes ögon, de sågo på mig, arma fan!
Mimmi nauroi niin että heittelehti kuin venheen kaataakseen. Se oli pitkä laulu.
— Bravo! huusi Mimmi, kun Sakris viimein lopetti.
Sakris sanoi:
— Ei minun ääni ole nyt enää mitään. Mutta ennen..! Siellä … Hanabölessä se oli … aivan niin kuin naisen ääni. Se helkkysi niin kirkkaana. Semmoinen se oli. Nyt ei se ole enää niin.
Hän nyökytteli suruisena hartioitaan. Ja sitten hän aloitti uuden laulun. Se oli kupletti, joka oli sinä kesänä hyvin muodissa: siinä nimittäin pilkattiin Venäjän keisarillisia ja Suomen kuningasmielisiä, jotka muka hieroivat keskenään salajuonta kansanvaltaa vastaan. Kimeästi ja latustaen Kukkelman soutaessaan alkoi piipittää:
Täss' on yks' ruski Iivana, mi tullut Pietarist', eikä ollut bolsheviikki eikä tavarist! Nevan yli tänne ui, sanoi: Hospod pomilui, täällä kaikki ompi haroshii!