Sitten jatkoa uudella voimalla:
Suomess' paljon asuu tshuhnat, tshuhnat, ah, ne kaikki ovat tuhmat, tuhmat. Teillä paljon liebushkii, teillä kaunis flikushkii, teillä kaikki ompi haroshii!
Tämä oli vielä pitempi laulu kuin edellinen.
— Bravo, Kukkelman, bravo! huusi Mimmi.
— Katsokaa, tuolla on iso kokko!
Edessä, korkeain kaislikkojen takana, leimahti huimaava, räiskyvä tuli, lepattaen ja ilmaan lentäen. Sakris käännähti, laulu jäi kesken.
Oli tultu Kyläsaareen.
Ja sitten: niin, sellainen oli Sakriksen kuherrusaika ja avioliitto.
XXIV
Laupias luonto, joka on Sakriksen ruhjonut, näyttää antaneen hänelle tueksi ihmeellisen itserakkauden ja herkkäuskoiset kuvitelmat.