Strandberg töllisteli… Ja kun rahoista oli puhe, alkoi kehua itseään. Kertoi ensin muuttaneensa tänne Helsingistä: täällä olivat mörskät huokeammat … eikä häneltä työ loppunut missään … maallakaan. Hän ei noudattanut kahdeksantunnin työpäivää, ei kuulunut ammattiyhdistykseen eikä minkäänlaisiin puolueisiin: välitti viis niistä. Teki pelkästään urakkatyötä. Ja siksi oli hänellä rahaa! Ja hän ryyppäsi. Silti jäi eukolle ja lapsille … tarpeeksi.
Nytkin haiskahti Strandberg väkeviltä. Sanoi juoneensa kaksi vuorokautta yhtä mittaa virolaista ja menettäneensä toistatuhatta markkaa … joidenkin arkkitehtien parissa. Tällä kertaa hänellä ei ollut enempää kuin pari sataa, mutta viitisenkymmentä hän aina voi vipata … rehelliselle miehelle. Savolainen takasi Kukkelmanin rehellisyyden … ja Sakris kertoi, että hänellä olikin kesken jätetty työ täällä toisessa kylässä.
Juteltiin vielä jotain. Strandberg kerskui, Savolainen naureskeli ja kerskui … ja Sakris kuunteli heidän oivallisia olojaan. Sitten lähti Sakris pois, luvaten tulla maksamaan ammattikaverille viikon päästä.
Viisikymmentä ei, toden totta, ole suuri raha kalliina aikoina!
Miettiväisenä vilkasi Nelma seteleitä … miettiväisenä ja huolissaan. Mutta ei sanonut mitään, enempää Sakrikselle kuin Mimmillekään. Kuitenkin huomasi Kukkelman jotakin hänessä … ja alkoi ikään kuin häntä lohdutella, puhuen tulevasta omasta mökistä, ja eräistä muista, uusista suunnitelmistaan, jotka olivat syntyneet hänen päässään aivan äskettäin ja jotka keskittyivät hiukan liikemies Suomenvaaran suopeuteen. Niistä suunnitelmista lähtisi Sakrikselle kenties vielä nätistikin varoja … elämiseen ja ehkäpä oman tupasenkin pykäämiseen.
Kului pari päivää … ja Sakris tallusteli Mikko Suomenvaaran luo.
Mikko oli nyt kotona. Oli ollut jo viikon. Käynyt Kuopiossa ja Tukholmassa, Virossa ja Konginkankaalla. Hänellä oli nyt paljon koiranpentuja. Näiden koirien ja huvilansa ristiäisiä oli hän viettänyt joku päivä sitten eräiden toveriensa kanssa … vuoroin kaupungissa ja vuoroin täällä kotona. Huvila oli kasteessa saanut nimen Humplanvilla: hupainen muoto paviljongin ruotsalaisesta nimestä, joka oli ollut Humlevilla. Monta pulloa oli lyöty kasteen merkiksi kallioihin … ja monta paukkua ammuttu Mikon uusimmalla, hyvin rasvatulla kiväärillä, penikoille nimiä annettaessa. Roimasti oli ammuttu sekä sisällä että ulkona, niin että ruudinsavu kärysi kamarissa ja keittiössä ja sälöt lensivät etäällä metsässä petäjien kupeista.
Muori oli hermostunut ja pelkäsi. Mutta ampujat vakuuttivat, etteivät he saattaneet erehtyä…
Kultapojastaan muori sen uskoikin.
Nyt olivat vieraat lähteneet … ja Mikko jälleen entinen, älykäs Mikko, jota täti ihaili.