Niin, tyly on maailma. Entäpä sitten tuo Gottfrid Strandberg, jolta Sakris sattui hiukan lainaamaan: heti hän nappasi palan toiselta … vaikka oli itse työmies.
Julkea mies, ajatteli Sakris. Ja hän oli oikeassa: paraikaa teki Strandberg, nyt kun Sakris tallusteli kotiin, maalaistädille pilkallisia ja sääliviä huomautuksia Kukkelmanista … ja nosti sitten raskaan puun keveästi veistopaikalle.
XXVII
Mutta eipä Kukkelmanilla ollut hätää. Ei tällä kertaa.
Kohtalo auttaa toki välistä köyhääkin, vaikkei täytä ihan tarkoin hänen unelmiaan … enempää kuin ihmisten yleensä.
Muutamien päivien kuluttua otettiin Sakris rakentamaan isonlaista heinävajaa erään maatalon niitylle… Helppo siellä oli, kolmen muun miehen toverina. Siinä tuli nyt työtä, vaikkei kovin pitkäaikaista. Se työ oli kiireellistä; niittokoneet jo ratisivat heinäpelloilla yötä päivää. Ruisrääkkä narisutteli. Heinäkuu oli hyvässä menossa.
Kaikki oli Sakriksen mielestä nyt oikein mukavalla tolalla. Ainoastaan se ikävyys koitui hänelle tästä urakasta, että mamma täytyi jättää koko päiväksi yksinään kotiin, koska työpaikkaan oli nytkin sievoinen matka.
Nelmalla oli Krokelbyssä ikävä.
Ikävä… Ja kummallista koko elämä…
Kun hän erosi Mimmistä, käänsi hän pienet kasvonsa poispäin ja itkeskeli. Ystävätär lohdutteli häntä, että pian saattaa Nelma tulla hänen luokseen kaupunkiin … kun Mimmi saa lokaalinsa kuntoon.