Niin meni pari viikkoa. Ja Kukkelmanin työ jälleen loppui: heinävaja tuli valmiiksi. Nytpä hän nurisi entistä enemmän.
Kerran osti Nelma itselleen vaihteeksi oikein lihaa. Sakris saarnaamaan, että liha on epäterveellistä … myrkkyä ihmisruumiille! Ainoastaan alussa hän oli suvainnut Nelman syödä sellaista … viattomia elukoita. Mutta viimein oli muka tullut aika totuttaa Nelma siltä tavalta pois. Oli aika syödä tästä alkaen kehittyneemmän ihmisen ravintoa. Jopa pitäisi ruveta paastoamaankin … Sakriksen nimittäin. Siten sulaisi hänen kyttyränsä, ja sääret paranisivat lopullisesti. Sen Kukkelman tiesi: hän uskoi sen..! Eikä parin viikon syömättömyys tekisi Nelmallekaan pahaa.
Siitä vasta kiusa tarttui, kun rampa oli kaiket päivät kotona ja joutavana. Puhui ja saarnasi. Eikä käynyt enää edes ostoksilla … saati sitten kantoi vettä taikka pienenteli risuja. Ei, Nelman vuoteessa hän kellotteli … ja puhui säästämisestä ja paastosta ja margariinista, mikä oli muka oikeaa kasvisruokaa. Kalaa oli turhuus toivoa: sekin oli elävä olento, jota oli rikos tappaa. Mutta voi, joka ei lähde eläimestä, nimittäin margariini, on puhtaasta puunmaidosta valmistettua: jonkin ulkomaalaisen puun rungosta tihkuu nimittäin sellaista makeaa ja syötävää maitoa…
Erään kerran hiiskahti Sakris vielä sitten aikeistaan rakentaa heille tupanen. Muuten saarnasi aina … kummallisia ja joutavia loruja.
Ja sitten sai hän jälleen työtä. Tosin ainoastaan pienen tällä kertaa. Mutta hyvä sekin. Siitä voi ottaa sellaiset rahat, että ne riittävät pahimpiin reikiin. Työ oli näet ilkeä ja vaikeakin. Kukkelmania tultiin noutamaan erääseen huvilaan hautaamaan kissaa. Kissa oli kuollut huvilan aidan viereen, ison halkopinon alle, lähelle lehtimajaa, jossa herrasväellä oli tapana juoda iltakahvinsa. Sakriksen täytyi nyt purkaa sievoinen osa korkeaa pinoa … ja kantaa sitten kiusallinen vainaja lapion terällä jonnekin suohon ja upottaa se sinne.
Kun Sakris niinä kahtena päivänä, joina hän tätä työtä teki, palasi kotiin, luulotteli Nelma hänen haisevan paitsi jahtikoiralta myöskin siltä kissalta.
Ja sitten räätälöi Kukkelman housut jollekin kylänpojalle… Ja nikkaroi kauppiaalle ikkunankehiä…
Näin oli aika mennyt… Oli tullut elokuu. Ja alkoi sataa.
Kukkelman pysytteli mieluimmin sisällä: hän rupesi valittamaan, että hänen raajoissaan tuntui jäykistystä … niiden ytimissä muka sahattiin, porattiin ja jyrsittiin. Keveintä oli nyt maata lavitsalla … ja syödä pelkkää puuroa.
Jo ennen oli Nelma kuullut ihmisiltä, että Sakris kulki talvella nelinkontin!