Hänelle oli nyt käynyt samoin kuin sen herrasmiehen kanssa.
Eikö hän ollenkaan pääsisi pois häijyn ramman luota?
Kukkelman oli nykyään työssä täällä merenrannalla. Oli joutunut oikeinpa jonkinlaiseksi pomoksi. Tuonne metsäiseen laaksoon, melkoisen etäälle Krokelbystä, rakennettiin nimittäin työväenparakkeja asuntopulan lievittämiseksi. Itse rakennustoimeen ei rampa saattanut pyrkiäkään: matka laaksoon oli liian pitkä … ja sinne olikin jo hankittu muut kirvesmiehet. Mutta täällä merenlahdessa kellui suuri lautta hirsiä, jotka vedettiin sitten hevosella metsään ja tulevaan kylään. Parvi naisia oli otettu kiskomaan hirsiä rantaäyräille … ja Kukkelman merkitsemään vedestä nostettuja tukkeja kirjaan … ja muutenkin ikään kuin johtelemaan työtä.
Sataa hiljalleen, tihruaa…
Kukkelman tahtoo akkoja, jotka värisevät ja juttelevat keskenään, tarttumaan työhön. Hän heiluttelee pitkiä käsiään ja huudahtaa:
— No, remmiin nyt. Täytyy koettaa. Kyllä se menee.
Akat eivät ole millänsäkään.
Kukkelmanin on pakko itsensä näyttää esimerkkiä. Hän iskee pakransa hirren päähän … ja alkaa vetää. Ärähtelee:
— Nyt … tulkaa! Haalatkaa mukana … tuolta puoshakan päästä. Hii-op!
Muutamia ämmiä tarttuu pakran varteen. Sakris ja he vetävät jonossa.