Vetävät tuokion. Kolme, neljä liukasta tukkia nousee maalle.
Yhtäkkiä irtautuu pakran väkä puusta. Sakris ja akkajono lentävät seljälleen. Hän kellii maassa.
Siinä naureskellaan, seisotaan.
Ja sitten akat tekevät rammalle oikein kiusaa: jättävät vetämisen kokonaan hänen varaansa … ovat itse vetävinään, mutta eivät vedä. Sakris ähisee ja ähkii… Eipä solukaan limainen petäjä maalle.
Tai pakra irtautuu uudestaan, ja Kukkelman kaatuu taaksepäin, heiluva pakra käsissään. Siinä hän kellottelee kivien välissä rannalla … sattuikin sellaiseen kuoppaan. Naiset nauravat. Joku huutaa:
— Niin liikuttaa jalkojaan kuin turilas!
Toinen:
— Nouse pois, kilpikonna!
Sakris harmistuu. Hänen naamansa on kelmeä ja vihreä. Häntä väsyttää. Jalatkin ovat jälleen sellaiset … ja hartioissa on särkyä. Hänen huulensa värisevät … ja suu vääntyy viistoon. Hän huutaa:
— Akkat, teidän täytyy tottele! Jos minä suutun … syön ylös teidät!