— Aina, kun ihmisellä on halu antaa vetää itsensä kiusaukseen, silloin pirut aktaavat päälle… Iskevät itsensä ihmiseen kiinni … ja pistelevät häntä … ja kuiskuttaa hänen korvaansa houkutussanat. Varsinkin naisen korvaan. Sillä tavalla sinäkin annat houkuttaa itsesi…
Sakris opettaa:
— Katso minun päälle: minä olen ilman vaatimuksia! Elän puuron ja perunain kanssa … ja saan tehdä työtä. Mutta naiset..! Tiedätkö sinä, että naiset ovat … harakat!
Mitä Sakris oikeastaan tarkoitti? Kauan jauhoi hän nyt piruistaan … niin että Nelmaa alkoi oikein pelottaa. Todellako tuo kummitus näki henkiä ilmassa ja kamarin katossa? Niin se nyt yhä vain kuvaili paholaistensa erilaisia muotoja: toisilla oli häntä … toisilla ei sitä ollut, eräillä oli sorkat ja sarvetkin: jokainen sarvi edusti erikoista pahetta. Ja muutamalla pirulla oli seitsemänkin sarvea: kun se puski jollakin sarvellaan, tarttui ihmiseen juuri siinä sarvessa piilevä paha. Näitä sarvia nimitti Sakris pahuuden runsaudensarviksi.
Lopulta sanoi rampa, Nelmaa kiusattuaan, että nyt oli Nelma antanut turhuuden paholaisen vietellä itsensä:
— Tuo kenkä tuossa!… Uusi kenkä! Näytelläksesi sellaista … fiini!
Siinä se nyt oli asia! Mutta Sakriksen jankutus ei silti loppunut… Ja hänen silmänsä kiiluivat pahasti.
Yöllä tyttö jälleen itki. Nousi joskus istumaan ja heittäytyi takaisin vaatekasalleen. Voihki kiukuissaankin.
Rampa ei myöskään nukkunut: hän oli huolestunut, mistä saisi jälleen pientä työtä. Nyt hän tiukkasi:
— Ei saa itketä!