Yhtäkkiä johtui ramman mieleen jotain sellaista, mitä hän oli jo eräitä kertoja yksinään ihmetellyt. Sen vuoksi hän kysyi uudestaan:
— Miksi sinä itket tällä viisiin?… Sano tykö vaan … sano!
Hän antoi itsensä solua lattialle … ja kömpi Nelmaa silittelemään…
— He, he, jos asia on sillä viisiin, naurahti hän, — niin ei meillä ole mitään hätää. Ei mitään..! Taikka pannaan poika byggmestarin oppiin … minulle… Hän saa tulla minun kanssa pykäämään ylös. Sitäkö sinä itkit? No … saat sinä kyllä pitää nuo kengät.
Nelma myönsi. Mutta kääpiön leikinlaskulle ja häkättävälle naurulle ei hän nauranut. Viimein sanoi hän vimmoissaan:
— Mihin minä joudun! Kun on jo entinen!
Mitä tyttö nyt tarkoitti?
Entinenkö?
Kukkelman kysyi:
— Mikä se on? Entinen? Vastaa minulle..! Onko jotain… Onko? Vastaa … poikako?