Sakris kysyi:
— Missä frouva nyt on käynyt?
Nelma ei vastannut… Ramman silmät kiiluivat. Hänen kasvonsa näyttivät kelmenevän. Hän haukkui epämääräisin sanoin Nelmaa … kuljeksijaksi, yölepakoksi. Ja viimein vaati hän tiukasti tietää, missä Nelma oikeastaan oli käynyt.
Tyttö aikoi jo näyttää Sakrikselle Mimmin antaman puseron, joka oli mytyssä tuolilla. Silloin Sakris luisui alas keinumasta ja avasi riuhtoen tuon mytyn. Vai Byskatalta Nelma oli tämän saanut! Missä se aatelisfröökinä sitten asui? Nelma ilmoitti osoitteen. Hyvä on; Sakris koetti painaa sen muistiinsa.
Mimmin luona siis Nelma..! Sellaisen … kelvottoman. Sakris epäili.
Yhtäkkiä hän tiuskasi:
— Sotamiesten kanssa sinä olet ollut!… Kävelemässä …
Esplanaadilla…
Hän jatkoi uhkaavasti:
— Sotamiesten flikka sinä olet!
Ruokaa ei rampa tahtonut: kun ei kerran ollut saanut aikanaan, niin… Hän oli suunnattoman itsepäinen. Tyhjin vatsoin vetäytyi hän makuulle. Nälkäänsä hän ei paljoa muistanut. Mutta vielä soluttautui maahan … ja meni kaivelemaan Nelman vaatteita. Löysi kukkaronsa. Katsoi, oliko siihen tullut lisää rahoja. Melkein entinen määrä siinä oli… Kummallista! Minnekähän Nelma oli pannut ansionsa, jos oli niitä kaupungissa saanut? Ehkä ostanut tuon puseron?
Nelma makasi nurkassa, kasvot pielusta vasten. Hän itki. Sähkö paloi yhä, koleassa ja ummehtuneessa kamarissa, koska tulta ei oltu poltettu tänä iltana uunissa. Ulkona oli pilkkosen pimeää. Sade porisi ja helisti vesikourua. Annansilmästä tipahti lattialle ruskettunut kukka.