Hän itkeskeli kamarissaan yksinään.
Missä on Nelma … kun ei tule kotiin?
Siinä hän huomasi, että Nelma oli vienyt vaatteensakin mennessään; ramman käydessä ulkona oli pistänyt tavaransa myttyyn. Ahaa!… Sen kadun, jonka varrella Mimmi Byskata asui, Sakris vielä muisti. Seuraavana aamuna hän ajeli partansa ja suki hiuksensa, lähti Helsinkiin. Nelmalla oli hänen kukkaronsa. No, mitäpä siitä. Sakris lenkuttaisi jalkaisin. Satoi vettä, tiet likaiset. Torille ajavien maalaisten kärryjonot räiskyttivät rapaa hänen päällensä… Ja muutamat isännät ja maitomuijat kääntyivät istuimellaan katsoakseen taakseen rampaan, ja eräät huusivat:
— Joulupukki!
Viimein joku muija sanoi:
— Tule ookaamaan!
Sakris kömpi käsiensä avulla rattaille. Kaupungissa hän jälleen käveli. Kyseli Mimmi Byskataa monessa talossa, ja löysi lopulta numeron. Seisoi kello yhdeksän aikaan Mimmin ovella ja soitti kelloa. Mimmi itse aukaisi, aamuvalkeissaan, väljässä mekossa, ja tukka sekaisin.
— Voi, pikku Kukkelman! huudahti Mimmi. Katsos vain! Tule, Nelma, tänne! Mutta hyi, kuinka märkä! Saatte kahvia. Nelma on kyllä täällä.
Nelma makasi salissa … siellä haisi kauheasti tupakalta, ja pöytä oli laseja täynnä. Tyttö kohotti päätänsä, mutta kääntyi sitten rampaan selin. Mimmi sanoi imelästi:
— No, Nelma-kultaseni! Etkö nähnyt: Kukkelman, sinun sulhasesi.