— No … minä olen Mikko! Yritetäänhän sitten. Mennään ulos asiaa paikan päällä pohtimaan.
He lähtevät ulos … Sakris, Mikko ja koiranpenikka. Siellä he kävelevät ja katselevat, harkitsevat suunnitelmaansa. Sakris puolustaa hartaasti laudoista rakentamista. Hän sanoo:
— Minä … jos minä joskus pykätä, niin laudoista minä… Se on helppoa … siitä tulee hyvä.
Sen kyllä Mikko uskoo, että se on helppoa. Mutta ei: hän tahtoo varmempaa, hirsistä hän tahtoo.
Viimein Sakriksen täytyy huokaisten taipua.
Eikä Mikko haluaisi rakennuttaa tänne kummullekaan, vaan rannalle.
Syntyy jälleen pieni väittely. Sakris huudahtaa:
— Minä kyllä, antakaa anteeksi, minä ymmärtä tämä asia! Minä olen tehnyt tällaisia töitä. Jos pykää rannalle, niin tulee kostea… Ei, ei tule hyvä! Minä sanon: sillä tavalla ei tule hyvä! Mutta jos timrataan se ylös tänne, niin…
Mikko alkaa hiukan suuttua. Sitten hän nauraa, ja pysyy päätöksessään: koiratarha on tehtävä tuonne hänen omaan paikkaansa, kauniille rannalle…
Siinä väitellään sievoinen aika… Ja huokaisten alistuu Sakris.
Sitten sanoo Mikko aikovansa neuvotella, vaikkapa jo heti tänä iltana, eräiden koiraklubin jäsenten kanssa piirustuksista. Kukkelman ällistelee tätä tietoa … ja kysyy: