Levoton odotus, mitä nyt maailmasta tulee, sillä jotain parempaa pitäisi tulla sellaisen mielettömyyden jälkeen kuin tuo suuri sota oli…
Kaikki nämä yleisesti ilmassa virtailevat, sekavasti ihanteelliset ja samalla kostonhaluiset ajatukset syrjäyttää kumminkin tällä hetkellä Sakriksen mielestä muudan aivan erikoinen ja henkilökohtainen kipu. Tuokion seisoi hän ovensuussa kumarassa … tuskin jaksaen nyökäyttää päätänsä taikka paremminkin hartioitaan sen verran kuin vaadittiin tuota sotaa halveksiakseen. Nyökäytti hartioitaan … ja niskassa heilahtivat silloin hänen tahrautuneet hapsensa suurena aaltona. Sitten pitäisi hänen liikahtaa. Mutta paljosta konttaamisesta ja kävelystä vaivautuneet jalat tekevätkin tenän..! Tuntuvat sietämättömän kipeiltä. Kulkemisen rasitus antaa jo tämän lyhyen levähdyksen jälkeen hänen kokea seurauksiaan. Sakrista aivan pyörryttää.
Kalpea hän on kivusta… Ja siitäkin, että hän on tässä elänyt jo kuukauden päivät pelkästään perunapuurolla ja vedellä.
Mutta tällaisen ruuan olikin hän järjestänyt itselleen osittain ehdoin tahdoin. Hän on näet jonkinlainen vegetariaani…
Syömättömyydellä uskoo hän voivansa hävittää kerran muhkun seljästään … ja saavansa jalkansa terveiksi…
Ei ollut helppo saada työtä. Silloin sopi ryhtyä paastoamaan. Ja sitten hän huomasi … asiaa tarkoin pohtiessaan … paaston terveelliseksi…
Vaivalla pääsee Kukkelman nyt keinutuoliin, omatekoiseen mielipaikkaansa, jossa on niin mukava keinutella ja miettiä … tuumiskella kaikenlaisia maailman asioita … pitkinä iltapuhteina. Siihen hän kapuaa, auttaen itseään käsillään ylös, sillä jalat eivät yksinään jaksa. Märkä päällystakki on hänellä vielä yllään. Jalkoja pakottaa hirveästi … ja kyttyrää ja koko selkärankaa. Hän huohottaa… Hengitys käy rinnasta niin kuin koiran läähätys, hyvin hätäisenä ja lyhyesti…
Siinä alkaa hän riisua kenkiään ja sukkiaan… Ja punaiset jalkoterät, joista toinen on kääntynyt hiukan sivulle päin, paljastuvat vähitellen.
Menee hetki hiljaisuudessa. Ainoastaan seinän takaa ja ylemmästä kerroksesta kuuluu lasten parkumista.
Särkevää selkäänsä ja kipeitä jalkojaan Sakris ajattelee… Kaikkein vaivaavinta ajatustaan, joka herättää hänessä aina hänen elämänsä katkerimman muiston.