Kukapa tietää … ehkäpä tästä jotakin tulee!
Yhä seisoo hän ovella.
Kun petäjä oli hakattu puoliväliin poikki, keskeytti Kukkelman hakkaamisensa, kääntyi katselemaan voitonriemuisesti tätiin ja äännähti, suuret ja keltaiset hampaansa paljastaen:
— Si-so-jaa! Niin se menee! Nyt on jo alku tehty … ja kun alku on tehty, niin on kuin kaikki olisi tehty! Mikään muu ei olekaan vaikea … kuin alku!
Sitten Kukkelman taas hakkaa. Kauas kuuluu hänen rintansa pihinä ja ähinä… Petäjiä kaatuu silloin tällöin … ryminällä ja ryskeellä, katkoen tuuheain latvainsa tieltä toisten puiden kuivia oksia … suhisten, pohahdellen … ja sitten runkonsa kallioon kumahduttaen.
Täti on sisässä. Hän tähystelee terävin silmin ikkunasta ulos ja sanoo itsekseen:
— Saipas tuonkin puun poikki. On sillä sittenkin … käsivoimia..!
Siinä alkoi Sakris katkoa kaatamiensa mäntyjen oksia ja typistää latvoja.
Ja sen jälkeen kaatoi hän vielä toisia puita…
Kunnes tuli kello puoli viisi. Sakris oli pitänyt kelloaan tarkasti silmällä … ja nyt yhtäkkiä, otti hän kellon taskuunsa, kirveen kainaloonsa ja alkoi tallustella rakennukseen…