Taas tuli eräästä ovesta … tyttö! Sakris lähti kulkemaan häntä kohti … ja huudahti:
— Tui, tui!
Tyttö katsoi Kukkelmaniin … tirskahti nauruun… Juoksi sitten takaisin sisään … ja palasi portaille tuoden kanssaan vanhahtavan naisen ja lapsia. Sakris tallusteli lähelle. Lapset nauroivat, ja pienemmät heistä alkoivat kirkua. Sakrista se kirkuminen harmitti. Mutta tyttöön hän oli tosiaan hiukan ihastunut, joten hän sanoi:
— Katsokaa, lapset … tällaiset kellonketjut… Eivätkö ne ole lapsista nätit? Kuulkaas, neiti … minä olen byggmestari. Jos teillä on mitä remonteerata, niin minä tulen tänä iltana ja remonteeraan.
Ja Sakris nauroi veitikkamaisesti ja iski silmää.
Tyttö ei ensin ymmärtänyt. Mutta Kukkelmanin silmäniskusta aavisteli hän sitten jotain. Hän pyörähti ympäri ja juoksi sisälle.
Jätti Sakriksen…
Sakris rupesi puhelemaan emännän kanssa ilmoista. Lapset tirskuivat yhäti … eräät peitellen kädellään suutansa.
Sakrikselle tuli lähtö töllikylästä, turhin toimin. Huokaillen hän palasi Suomenvaaran huvilaan.
Koetteli illallisen jälkeen ryhtyä lueskelemaan Nietseskeä, jonka hän oli viime käynnillä tuonut mukaansa Krokelbystä. Hän heilutti kämmenellään maalaismuorin edessä sitä kirjaa … kehui sitä tarpeelliseksi ja hyväksi: siinä oli viisaita ajatuksia.