Mikko Suomenvaara, joka oli paljon matkustellut viime aikoina, milloin siellä ja milloin täällä pitkin Suomea, oli eilen kyllä palannut kotiin, mutta lähti jo täksi päiväksi Helsinkiin, Kennelklubin koiranäyttelyyn. Sakris jäi tädin kanssa kahden kesken.

Paljon oli Kukkelman harmistuttanut maalaismuoria näinä viikon päivinä, vaikka Kukkelman nykyään olikin melkoisen lauhkea. Ärsyttänyt sellaisilla vihjauksillaan, että sota on porvarien ilkeyttä … että kirkko on maailmallinen laitos … että kansa, kun se saa vallan käsiinsä, hävittää viimein kirkon ja nykyisen valtion… Tänään Sakris ihan yltyi tällaista jaarittelemaan: hän oli yksin, raukka, ei ollut löytänyt naistaan.

Silloin muori kiivastui lopultakin pauhaamaan vastaan. Ennen maailmassa ei hän ollut kuullut mokomaa villitystä. Hänelle ei tarvinnut tulla semmoista puhumaankaan. Kiittäisi, vaivainen ihminen, Jumalaa, että sai edes palan suuhunsa ja vaatteet päälleen…

Kukkelman kuuli kerrankin suoraa puhetta. Kovin kiihtynyt ei hän ollut.
Hän ällistyi … ja pysyi sitten vaiti.

Tuskinpa työnsi vanha nainen hänelle nyt velliäkään eteen … ja teki senkin kiukkuisen näköisenä.

Niin, muorille tuli suorastaan halu ajaa Kukkelman ulos … mutta antoi hänen kuitenkin olla. Ja sitten lähti Sakris itsekin … tuskastuneena, väsyneenä ja pettyneenä siitä, että hän oli niin yksin…

Turvakodin luokse jälleen.

Ja sinä iltana tapahtuikin jotain!

Sakris näki siellä ikkunassa tytön!

Sakris hätkähti.