Tämä se oli aivan varmaan..! Juuri tämä. Ihan varmasti!
Sydän Sakriksen rinnassa lakkasi tuokioksi lyömästä. Tuossa se oli … se oikea… Se luvattu!
Nyt se tuli!
Sakris seisoi korkean lankkuaidan takana, tähysteli hurmiossa…
Kaunis, nuori tyttö…
Se tyttö, josta hän oli nähnyt unta: aivan hiuskarvalleen samanlainen!
Sakriksen nainen istui toisen kerroksen ikkunassa. Ikkuna oli auki: olihan niin lämmin ilma, että hyttyset, vai mitä pieniä elukoita lienevät olleet, tanssivat ilta-auringon paisteessa vanhain koivujen alla.
Tyttö neuloskeli jotain… Suikale neuletta riippui ikkunalaudalta uloskin. Hänen poskensa punertivat hennosti … mutta kasvot olivat muuten valkeat. Tukka kultainen, lyhyehkö … kiharainen … aivan niin kuin Sakris oli nähnyt unessa.
Sakriksesta tuntui kuin olisi aurinko noussut … ja kuitenkin se juuri alkoi laskea. Hän seisoi siinä ja huokaili…
Tuli hämärä, Sakris katseli ikkunaan suuriksi auennein silmin, joiden autuaallinen hohde muuttui silloin tällöin kiivaaksi kiiltelyksi … ja suu oli onnellisessa hymyssä.