— Kas kas … onpas tässä! Mutta odottakoonpas … tuo sturski.
Sakris kääntyi kuopassa vatsalleen, tavoitti kirveensä … ja nousi ja alkoi raivoten katkoa petäjästä viimeisiä oksia…
Hennoisiko Mikko näin hauskaa miestä hoputella? Eikähän Mikolla nyt ollut aikaa.
Mikko tilasi auton, meni Helsinkiin.
Sakris aherteli monta tuntia… Katseli entistä useammin kelloaan.
Lopulta hän tuli huvilaan ja sanoi:
— Kuulkaas nyt, täti! Minun täytyy tänään lopettaa ennen kuin oikein passaisikaan!
Sakris ei joutanut odottamaan edes päivällistä; ei, ainoastaan pariin voileipään hän tyytyi… Olisi tyytynyt lähtemään vaikkapa ilman ruokaakin. Hän vakuutteli vilpittömästi:
— Ei ihminen elä ainoastaan leivästä. Rakkauttakin hän tahtoo…
Nyt aikoi hän kertoa muorille, mitä kummaa ja ihanaa hänelle oli tapahtunut. Mutta muija näytti yhä niin tylyn näköiseltä, että Sakris virkkoi pelkästään:
— Minun pitää lähteä käymään taaskin … Krokelbyssä. Siellä on ankeleegiä asioita. Ei niitä voi lykätä.