Äiti se oli hänet tällaiseksi tehnyt! He asuivat silloin tuolla naapurikunnassa… Sakris, hänen isänsä, sisaruksensa ja äiti… Hanabölen kylässä… Mäkituvan asukkaina.
Köyhää ja surkeaa oli siellä tosin elämä. Mutta silti: äidin olisi kuitenkin pitänyt … rakastaa Sakrista..! Tietää, että hän oli äiti!
Laho oli tölli; isäntä, vaikka kartanonomistaja ja rikas, ei hennonut sitä parannella … eikä antaa heille maata sen vertaa, että he olisivat voineet pitää edes lehmän… Siksi oli äidinkin ehkä pakko olla kaiket päivät isän kanssa poissa kotoa … isännän töissä; maksamassa vuokransa monet viikot kestävällä omalla orjuudellaan. Eikä sekään riittänyt: täytyi vielä käydä muuallakin urakoissa. Lapset suljettiin silloin torppaan lukon taakse … etteivät olisi päässeet ulos … itseään vahingoittamaan. Niin kuin ne olisivatkaan voineet talvella ulkona liikkua! Eihän Sakriksella ja hänen veljellään ollut housujakaan … vaikka veli, Sakrista vanhempi, oli jo seitsenvuotias… Eikä siskolla ollut hametta… Paljain säärin koikkelehtivat he ahtaassa tuvassa. Mutta joskin köyhyyttä oli, niin olisi äiti voinut olla lapsilleen hellempi!
Minkäs hän teki! Kun tuli kerran kotiin … oli kesä, ja aurinko, Luonnon armelias ja kaikille hyvyyttään jakeleva silmä, säteili ikkunasta. Ikkunan olivat lapset saaneet vehkeillyksi kehistään irti ja auki. Sakris oli kiivennyt ikkunalaudalle, lämmittelemään ja ihailemaan luontoa. Silloin äiti: ryntää ovesta sisään, ja ärjäisee niin pahasti, kun näkee pojan ikkunalla, että Sakris peljästyy ja putoaa ikkunasta ulos: lyö selkänsä ikkunan alla olevaan hirteen… Ja taittaa selkärankansa!
Kahdentoista ikäiseksi täytyy Sakriksen maata paikallaan sängyssä… Sitten vasta alkoi hän voida liikkua. Maata huonolla ruualla … ja kitua engelskantaudissakin.
Sellainen kelvoton äiti! Minkämoisia ihmiset saattavatkaan olla. Mutta aina ne … naiset!
IV
Jaloissa ja kyttyrässä on kipu siinä hiukan asettunut. Ja sikäli kuin se sattuu, suuntautuvat yksinäisen ajatukset jälleen yleisempiin asioihin.
Uunissa tihruaa tuli pienissä risuissa, joita Sakris keräsi aikaisemmin syksyllä metsästä … milloin sairaudeltaan jaksoi. Kunnan metsästä… Niinhän kaikkien varattomien on nyt melkein pakko tehdä. Halot ovat kalliita: sekin sodan tulos … porvarillisen katsomuksen tulos!
Risuja täytyy säästää, lämmittää savupelti puolittain kiinni, ja niinpä suitsee savua kamariin, mustaten uunin otsikkoa ja kokoontuen kattoonkin. Mutta onko Sakris tähän syypää? Kyllä hän tahtoisi olla siisti … ja hän on siisti! Asuntonsa soisi Sakris kauniiksi kuin nukkekaappi!