Mutta ei kuuroudesta kumminkaan olisi niin suurta vahinkoa kuin silmien valon menettämisestä.
Kukkelman kävelee, katselee, hymyilee, vilkuu. Hän ihmettelee ja huolestuu… Ja putoaa siinä kurkistellessaan kuoppaan roskakasojen väliin… Se oli harmillista…
Naurettiinko hänelle nyt ikkunasta?
Ei, tyttö katsoi yhä jonnekin muualle.
Sakriksella oli hänelle jo rakkauskirjekin taskussa, valmistettu edellisenä yönä … istuen paviljongin ikkunan edessä, jonka laudalla hän kirjoitti. Ei täti ollut varustanut hänelle eteiseen edes pöytää. Hitaasti ja itsepintaisesti Sakris tuon kirjeensä laati … vaipuen ajattelun vaivasta usein pitkiksi tuokioiksi aprikoimaan. Pari tuntia se työ vei … muutamat sanat, malttamattomat ja tuliset. Sakris vakuutteli kirjeessä, että tyttö, jonka nimeä hän nyt tahtoi tietää, oli hänen valittunsa, oli hänen omansa… Juuri hän, eikä kukaan muu: niin oli Sakrikselle varmasti ilmoitettu.
Tämän kirjeen tahtoi rampa nyt jollakin tavoin toimittaa heilinsä käteen.
Meni hetki … ja tyttö katosi ikkunasta.
Ehkäpä olivat hoitolan johtajattaret vaatineet hänet muualle?
Tai ehkäpä he koettivat tehdä kiusaakin Sakrikselle: ajella tyttö-parkaa pois hänen näkyvistään.
Odottakootpas… Sakris pettäisi heidät! Hän mutisi itsekseen: