Sakris vastasi ärtyisesti ja vakavasti:
— Minä en puhu mitään teille … vaan kyllä toiselle… Nelma, tule minun mukana spaseeraan!
Mimmi huudahti:
— Nelma, mitä hän sanoo? Se osaa laskea leikkiä, nallikka!
Kukkelman tiuskasi Mimmille:
— Minä en puhu teille mitään. Ja minä en ole nalli … en poika. Ja miksikä en voisi olla poika? Poika … se ei ole mitään pahaa. Mutta minä tarkoitan puhua Nelmalle asioista … tarkoitan vakavaa asiaa.
Mimmi katseli varsin kummastuen Sakrista … hänen silmänsä oikein tutkivat tuota joulupukkia. Hän vastasi: — Vakavaa asiaa? Ettekö te sitten ole poika..? Tyttökö sinä olet? Vai … ämmä?
— Sinä itse olet hävytön ämmä, kiivastui Kukkelman. — Mitä? Tahdotko sinä kuulla … sinä … minkä arvon sinä tienaat … mikä lintu ollenetkaan … joka et voi elää muuta kuin plankningin ja piikkiaidan takana! Et huomaa ihmistä olevankaan siellä, mikä ei ole sellaista kuin yleinen narrillinen muoti. Mikä ihme se on, että minulla on pitempi hius kuin toisilla? Sinulle minä en puhu mitään! Tuollaisia kyllä on … semmoisista olen saanut kylliksi. Juu, tämä poika on semmoisista syönyt itsensä metiksi, haha. Ne ovat maistuneet minusta niin kuin maassa yli talven maanneet potaatit. Niitä minulla on ollut … kymmeniä. Mutta tälle toiselle minä tahdon puhua! Kuule, Nelma, kuule, kaksi sanaa!
— Herra Jösses, huudahti Mimmi. — Hän ei siis olisikaan poika. Tuo tukka olisi oikea? Herra Jösses, minkälainen mies!
Sakris oli niin lähellä aitaa, että hänen päänsä parahiksi näkyi sen ylitse. Hän äänteli: