— Rakas, rakas, kultu! Tule minun tykö … minä vien sinut pois..!
Nelma kuuli Sakriksen huudahtavan nimeään. Hän säpsähti: ajatteli jonkun tuttavan nähneen hänet täällä. Ei jaksanut oikein arvioida, mikä tuo huutelija ulkona oli.
Mimmi sanoi:
— Nelma, etkö kuule; sehän on rakastunut sinuun.
Nelma vetäytyi ikkunasta.
Rakastunut? Ja kuka?
Kukapa häneen rakastuisi … kun hän oli tällaisessa paikassa? Sakrista hän ei ajatellut.
Nelma puhkesi itkuun kuvitellessaan, että joku muka häntä… Niin epätoivoista oli hänen elämänsä.
Mimmi lohdutteli Nelmaa:
— Taasko sinä! Joutavia! Mikäpä täällä on olla? Ja kyllä täältä päästään: minä hommaudun pois, ja sitten otan sinut mukaani. Katso tuota hullua! Eikö tämä ole hauskaa?