Kukkelman huudahteli ihastuksissaan:
— Kas niin, Nelma kääntyi pois. Sellainen tyttö … plyygi. Sellaisista minä juuri tykkään. No, no … naisen on oltava plyygi. Mutta tule nyt framille sieltä kardiinin takaa. Minulla on paljon sinulle puhumista. Ja jos tahdot, on hauskaakin: semmoisia juttuja, että tulee vatsassa kipeää, kun kuuntelee. Menkäämme tuonne metsään käveleen! Ja limonaadikioskille … syömään baakelsia. Kyllä minulla rahaa löytyy. Tottahan: milloinkaan, juuri milloinkaan minä en ole ollut ilman rahaa! Minulla on työtä täällä lähellä … siitä minä tienaan rahaa.
Mimmi huudahti:
— Ahaa … teillä on rahaa? Mikä te olette?
Kukkelman vastasi:
— Mikä olen? Minä … byggmestari! Minä … osaan bykätä … yhtä hyvin kuin mikä mestari tahansa… Ja kaikkia minä osaan. Sellaisesta saan kyllä rahaa.
— Hän on rakennusmestari! huudahti Mimmi Nelmalle.
— Jaa-ah! vahvisti Sakris alhaalta. — Joten … tule vain tänne, Nelma. Mennään soutelemaan. Minä saan lainata tuolta Vanhastakaupungista paatin. Ja jos tahdot, niin … voit ottaa veninnasikin mukaan. Ostetaan pullaa ja limonaadia … ja kaikkia. Ja minä otan harmonikan … minulla se on täällä … laulan kupletteja.
— Kuuletko? sanoi Mimmi Nelmalle.
— Minulla on paljon kupletteja, jatkoi Kukkelman. — Oh, kaikki minä muistan … kun selvittelen pääni. Kaikki laulut. Tulkaa … tulkaa molemmat!