Muori löi häntä kynsille.
Mutta Sakris nauroi.
Silti oli hän totinenkin … yksin jäätyään. Totinen ja juhlallinen. Sormet liivien kainaloaukoissa tallusteli hän eteisessä nurkasta toiseen. Makuulle ei hän mennyt.
Kukkelman ajatteli Nelmaansa…
Ja millä tavoin hän Nelman kanssa rupeaisi asumaan.
Tietysti Krokelbyssä … omassa kamarissaan … jonkin aikaa. Mutta sitten he muuttaisivat muualle. Vuokrakin oli Krokelbyssä yhä vain kohonnut. Raskaaksi sellainen kävi.
Ja siinä pälkähti Sakriksen päähän ajatus, jota hän oli jo kauan näinä kalliina aikoina ikään kuin aavistellut ja joka oli virkistynyt eloon juuri äskettäin, hänen kulkiessaan tuon uuden ja nopeasti nousseen työläisten kylän läpi.
Hänelläkin pitäisi olla oma huvila … oma murju..!
Jospa hän saisi palstan..!
Itse hän tekisi huvilan…