Ei nyt voitu jäädä tähän tukahduttavaan ulkoilmaan, joskin hekumallisten tuoksujen täyttämään. Tarvitsihan vieras virvoitusta. Jättiläinen kehoitti häntä tulemaan, ja johti hänet jonnekin … ikäänkuin maan alle. Alas kapeita portaita, parikymmentä pykälää. Kunnes kuulsi edestä kellertävää valoa, sellaista, miltä aurinko näyttää auringonpimennyksessä. Tila avartui saliksi. Seinät olivat peitetyt mustan ja vihreän kirjavilla keramiikkilaatoilla … kuvitetut arabeskien yhdenmukaisilla koukeroilla ja salaperäisillä tähdillä.
Salissa oli yläkertakin, samanlainen kuin pihalla … säle-ikkunoilla varustetut luhdit, joita täälläkin keveät kaaret kantoivat. Seinissä kiilui arabeskejä; kaarien välissä tarjoutui marmorista muurattuja lepolavitsoita, joilla oli mahdottomasti leijonain ja pantterien taljoja.
Ilma oli raitis, sillä keskellä permantoa solisi suihkulähde, jonka maljakon valkea aines oli heikosti kellertävää ja läpikuultavaa kuin kauniin naisen käsien hipiä, ja korkealta kattoholvista leyhyi yltyvä tuuli, tullen heikon valon mukana, joka lankesi lähteen hopeisiin suihkuihin … kätketyistä ikkunoista, jostakin suurten kivikukkasten takaa… Ne kukat muistuttivat lumpeita, mutta olivat punertavia.
Kukapa olisi rakentanut tällaisen palatsin kauas erämaahan?
Sitä kysyi vieras nyt jättiläiseltä. Ja kysyipä myöskin, kuka sitten jättiläinen itse oli. Tähän kysymykseen ei peljättävä mies vastannut; merkillisellä tavalla varoi hän ilmaisemasta siinä suhteessa mitään. Mutta palatsia sanoi hän varmaankin jonkun muinaisen ruhtinaan taikka muun rikkaan miehen rakentamaksi. Se mies lienee ollut maailmaan väsynyt, erakko. Näin yksinkertainen oli palatsin asia … ellei palatsi nyt ollut suorastaan jonkun itämaalaisen taikurin tekemä.
Sitten sijoitti keitaan isäntä sinitakkisen lepäämään taljoille ja toi hänelle lauhkeaa maitoa ja hedelmiä.
Ja hetken kuluttua ilmestyi salin ympärillä olevista sisähuoneista nainen. Kaunis ja viehkeä.
Vaikka hän oli paljon arabiattaren näköinen, mahdottoman suurine ja mustine silmineen, paitsi nyt vaatteiltaan, ei hänellä ollut huntua. Ehkä oli hän jonkun beduiiniheimon tyttäriä, jotka välittävät profeetta Mohammedin laeista niin vähän, etteivät pelkää edes naisen suurinta häpeää: näyttää kasvojaan vieraalle ilman huntua? Niin, joku muu arabiatar saattaisi melkein näyttää hänelle koko ruumiinsa, mutta ei koskaan kasvojaan. Mikä lienee tämä kuninkaantytär ollut?
Kuninkaantyttären kasvot olivat kalpeat … niiden väri oli hieman kuin norsunluu. Mutta poskilla oli kuitenkin hohdetta, ja huulet hymyilivät salaperäisesti.
Nainen istahti eräälle pantterintaljalle, puettuna välkähteleviin vaatteisiin. Kaulassa ja otsalla riippui hänellä sadat metallista leikatut tähdet, helmet ja hopearahat. Istuessaan asetti hän jalkansa ristiin allensa. Kummallisesti hän oli vaiti… Näkyi, että hänen sandaaleihin pistetyt jalkansa olivat somat.