Kunnes valkeamyssyinen neiti naputtaa sisäänpääsyä ja kutsuu päivälliselle. Täytyy siistiä pukuaan. On huoli kaulanauhastakin … että se olisi kuosikkaasti… Niin, ja silmäthän ne on pestävä … tukka harjattava jakaukselle.
Kun Matti katsoo kuvastimeen, näkyy poikki hänen nenänsä musta viiru, junavaunun noesta syntynyt. Se viiru nenässä oli hän tullut tähän hotelliin. Ihme, etteivät hänelle nauraneet pahemmin. Nyt tuli uusi skandaali…
Nokiviiru vaivaa häntä niin, että hän käytävässä, jossa hänen eteensä ilmestyy jälleen ensin tuo valkeamyssyinen neiti ja sitten se vanhempi nainen, että hän siellä katsahtaa naisiin ja työntää heille kummallekin hopeisen rahan. Samoin hississä. Samoin rahaa poikaselle, jotakin nopeasti puhuvalle. Ja yhä samoin juhlallisesti kumartavalle hissimiehelle. Vielä sille pikentillekin, joka opastaa Matin ruokasaliin. Mutta leveimmillä kaluunoilla kaunistettu ei huolinut Matin rahaa… Taas skandaali!
Juhlallista on ruokasalissa. Enimmät vieraat hännystakeissa, naiset valkeissa. No, rauhaa vain, suomalaista rauhaa! Matti asettuu paikalleen, pyyhkäisee salvetilla suutansa ja nenäänsä. Tarttuu veitseen. Hänelle tarjotaan jotain, mikä ei maistu miltään … ehkä kalasta valmistettua. Sitten toista … sitä hän myöskin ottaa. Sen hän tietää, että hän otti leipää. Leipä ei ole mustaa, vaan valkeaa. Kelpaapa tässä … vehnäsen maassa: vehnäpullia syödään! Hän syö leivän kanssa jonkin pikku pullan, joka ei ole leipää. Missä soinee ikäänkuin hopeinen tiuku. Eräs pääkyyppi, seisten Mattia vastapäätä ison kuvastimen vieressä, viittaa nuoremmille. Niitä rientää yksi Matin luo. Toinen ottaa hänen lautasensa, kolmas pistää sijaan uuden. Taas kilahtaa sähkökello. Kolmas lennättää Matille tarjottimella jotain hyvin pientä: kuin murua kananpojalle. Neljäs odottaa Matin takana. Matti söi leipänsä loppuun. Tämä läheisin kyyppi viittaa lihavalle esimiehelleen, esimies painaltaa sähkönappia. Kello soi kimeästi, kyyppi vie Matin lautasen, toinen tuo jälleen, mitä tuonee … jotakin ihmeellistä … ikäänkuin torakoita. Niitä nyt Matti koettaa ratustella. Parikymmentä hän syö tuntosarvineen. Viimein sanoo hän taakseen pikentille, sillä muut ovat jo kaksikin lajia edellä, että hän jättää nämä syömättä, koska hän ei niistä pidä. Nyt tulee ikäänkuin pihvi. Mutta Matilla ei ole enää vehnäpullaansa; uutta ei tarjota: liha on kai syötävä siltään? Matin sielussa liikkuu pitkän ruisleipä-kimpaleen kuva … liikkuu melkein suuttumuksena. Eihän … suomalainen eläne vehnäsellä? Rukiinen se taitaa olla oikeaa leipää, vaikka sanotaan, että vehnällä on suurempi ravintoarvo. Mutta nyt kello kilahtaa, tulee sormenkokoinen nakkimakkara. Tulee velliä. Sitten kellon soidessa jotakin muuta, joka on hyvää. Matin ruokahalu herää. Milloinkahan ne antavat varsinaista ruokaa? Ylikyyppi viittaa, tuodaan jotakin imelää. Ja taas komennetaan kellon tahtiin uutta maistamaan: hyvää on tämäkin … aikamoinen appelsiini! Tämähän alkaa maistaa! Sitten tulee sikare juustoa, homeista ja matoista! Tietäähän sen, suurista herroista on sellainen herkkua … ja ennustaa aterian loppua! Niin käykin, kaikki nousevat pöydästä, Matti myöskin.
Matilla on nälkä.
Toiset näkyvät asettuvan halliin, kahvipöytien ääreen. Matti kiipeää kamariinsa edes hissiä odottamatta.
Kolme ateriaa hän söi vielä tässä hotellissa, jonka nimen hän sitten huomasi olevan "Zum Bamberger Bürgermeister-Hof". Odotti aamukahvin jälkeen aamiaista, joka tuli kello puoli kaksi. Söi illalliseksi kellonkilinää … ja vihastui. Juomarahoihin hän ennen kaikkea vihastui, siliä aina hän niitä kylvi. Hänellä oli täällä ahdasta ja epämukavaa, isossa kamarissaankin. Sitä tahtoi hän valitella valkomyssyiselle neidille, pysähtyen pakisemaan hänen kanssaan käytävässä. Matti nurisi, että Hampurissa oli sateista. Hän ei vielä oikein pitänyt tästä kaupungista … sanoi aikoneensa Berliniin, mutta juna oli jättänyt. Hän tahtoi Berliniin … varsinaiseen Saksaan. Kun neiti ei ymmärtänyt hänen kieltään, niin Matti tuskastui: hänen nenänsä punotti, hän heilutteli käsiään. Neiti tuntui ihmettelevän, Matin oli vaikea selittää hänelle asiaansa uudestaan. Silloin Matti tulistui … ja sekautui enemmän. Valkomyssyinen kutsui mustalla esiliinalla varustetun naisen avukseen. Matti puhui ja puhisi. Naiset nauroivat ulkomaalaisen ovella, nuorempi niin, että vesi pyöri hänen haaleasti sinertävissä silmissään. Matti suuttui todellakin. Hän päätti heti lähteä Pormestarien hovista… Sai laskunsa … vieläpä maksaa seuraavasta yöstä. Mutta kysypä näiltä, miksi hän sai maksaa: eivät ymmärrä tavallista … saksaa. Lasku oli hirmuinen. Kauan olisi hänen pitänyt elää näillä rahoilla Saksassa.
Nyt on Matti Vahvaselkä temmannut pärekorin syliinsä ja kantaa sitä alas hotellin portaita. Vielä kylvää hän vihoissaan juomarahoja oikealle ja vasemmalle. Pääsee lopultakin kadulle.
Ei hän luota enää ajureihin. Mutta onneksi on hänellä omat aikeensa. Viimein on hän muistanut kuulleensa joskus Suomessa, että Saksassa on hyvä asua hospitseissa. Sellaisia majapaikkoja hän nyt tahtookin … vakavia, ja kristillisiä. Hän lähtee kävelemään, pärekoriaan kantaen.
No, hospitsia ei hän toista tuntia hikoiltuaan löytänyt, mutta sen sijaan näki hän ilokseen hotellikilven: "Lähetyshotelli". Siinäpä hänen majansa! Sinne hän pistäytyy korineen tiedustelemaan.