Viimein hän sai paikan. Tahi olisi sen saanut, pauhaavan Pohjanmeren rannalla, lähellä hänen mielestään synkkää kaupunkia, jonka nimi oli Kuxhaven. Ei mestarina eikä kisällinäkään. Ei myöskään oppilaana, vaan eräässä maatalossa renkinä. Tuolla pienellä tilalla viljeltiin paitsi porkkanoita ja kaalia myöskin yläsaksalaisia papuja. Renginpaikan hän siis olisi saanut, navettarengin. Pipolakkinen isäntä näytti hänelle navetassa, kuinka hänen vanha vaimonsa työnteli siellä lantaa käytäviltä. Vaimo oli tullut kivuloiseksi, hänen sijaisensa ja isännän apulainen olisi Matti ollut. Asumaan hän olisi päässyt navetan vinnille, jossa oli tosin heiniä ja olkia, mutta huono lämmin kuitenkin. Silavaa kyllä luvattiin ruuaksi lauantaisin, mutta palkka oli kolmekymmentä Saksan penniä päivässä.
Matti ei jäänyt siihen paikkaan. Hän meni kuivaamaan kastuneita jalkojaan ja kenkiään hotellihuoneen sänkyyn, veti peiton korviinsa ja levitti palttoonsa peiton lisäksi jaloilleen.
Yksinään suuressa kaupungissa … vimmatussa elämäntaistelussa…
Joulu oli tullut. Aaton aamupuolen istui Matti Vahvaselkä kahvilain nurkissa, kaataen suuhunsa muutamia naukkuja kuminaviinaa. Keskipäivä meni suurilla kaduilla, katsellessa ikkunoista näkyviä joulupuita, jotka olivat melkein kuin Suomessa, vaikkeivät niiden koristeet tyydyttäneet Mattia, koska ne eivät olleet aivan sellaisia kuin Suomessa … hänen pienen kotitalonsa kirjavista papereista leikattuja rusinapusseja. Loppu-illan makasi hän hotellin sängyssä, ummessa luomin ja muistellen joulukinkkua … ja suomalaisia maisemiakin, varsinkin kesäisiä. Kuinka Matin sielussa leikkivät Saimaan lahtien heinäkuiset mainingit, solahdellen kirkkaina puhtaaseen hiekkaan… Ja lahorastaat livertelivät … rantakalaa syötäessä … lauloivat yhtä hyvin kuin satakielet.
Oli jo tammikuu. Eräänä iltana, jolloin Matti ei enää haaveillut lähteä täältä Hampurista edes Berliniin, saati sitten vielä ihanammille etelänmaille, eikä aikonut viljellä kukkia Nizzassa ja lähettää niitä Pariisiin, jopa Suomeen, sillä mitäpä hän ei olisi ennen sattunut uneksimaan … kerran illalla kulki hän jälleen pieneen kahvilaansa. Rahat vähissä. Mutta kahvilassa oli toki jotain: oli viinaa. Pitihän sitä harmissaan maistaa. Ja kuinka ollakaan, siellä antautui hän seurasille jonkin tyttösen kanssa; tätä ennen oli hän toki kiusauksen välttänyt … pelastanut rahansa. Tyttö suostutteli Matin sittemmin antamaan hänelle monta Saksan keisarillista markkaa. Kurjassa huoneessa. Ja sitten vielä viisi, ja vielä kuusi, kynsillään kahmien. Ja lopulta tuli kauhea, musta akka, joka ajoi Matin ulos.
Matti lähti kovin vihaisena sieltä. Niin vihaisena, että uskoi koko Saksan olevan yhtä surkean kuin on Ranska. Tosiaan, Matti puhisi nenäänsä, puhisi ja huokaili. Huokaili ja seisattui valtakadulla, sillä tuonne kujille ei hän uskaltanut jäädä. Pani kätensä ristiin … ja rukoili taivaalta anteeksi … siunaili seitsemänkolmatta keisarillisen Saksan markan kadotusta … puhisi ja melkein itkeskeli. Yhä oli hän vihainen. Nyt teki hänen mielensä siihen merimieskahvilaan, jossa hän oli kerran kuullut puhuttavan suomea… Ei ollutkaan siellä nyt suomalaisia merikarhuja! Matti löi knallinsa pöydälle, tilasi itselleen olutta ja kuminaa.
Tähän kellarikerrokseen vei kadulta alas muutama porras. Siellä istui paljon miehiä. Miesten keskellä riippui katosta papukaija, kiikkuen nokallaan renkaassa. Papukaija kirkui ja lauloi, se kirkui kuin kipeä lapsi ja lauloi kuin käheä klarinetti. Matti Vahvaselkä piteli korviaan, joihin papukaijan puhe koski yhtä paljon kuin noiden vieraiden ja outojen ihmisten porina. Mitä nuo miehet olivat? Merimiehiä tietysti… Toiset niistä olivat mustaverisiä … kuin metsärosvot! Ja kaikki kummallisen näköisiä… Matin pää humisi heidän sanojensa sointuja, sanojen, joista ei hän ymmärtänyt puoliakaan. Niiden outous viilsi hänen aivojaan, niin, se koski ihan hänen hartioihinsa. Kyllä ne jaksoivat huutaa! Papukaija lauloi:
"Der Kaiser ist gross … gross, gross!…"
Miehet porisivat sellaista kuin:
"Auf Ihre Gesundheit…! Breakfast… All right, ali right… Ma cosa è questa porcheria? Io ho … io ho chiamato vino e… Lascia fare a me… Hahahaa. Kellermeister … garçon … per Bacco, che diavolo… A donde va Usted, muy bonita señorita? Ah, que caramba! Pero si, hija de gran' puta! Garçon, garçon, vive la France! Vive la liberté! Buenos Aires … Brescia, Pernambuco … Sidney… Der grosse Köllenhäuser! Kellermeister! Very well, old fellow! Hahaha, sono come un porco. Si, si, si! Ma si, si si! Si, si. Chacura … achulia… Gut, gut… Was ist das, chacura? Ja, ja, ja, hahaha, hohoho…"