Nyt on heinäkuu … aamupäivä. Aurinko paahtaa koulumestarin saviseiniin ja omenapuihin, joissa näkyy runsaasti punertuvia hedelmänalkuja. Poppelimetsikkö värisee alakuloisesti … tummin ja tahmaisina kiiluvin lehdin. Karun perunapellon pientarelta pilkistelee ruohikosta tulpaaneja, opettaja Raudin hankkimia ja vaalimia. Loitompaa, talonpoikien keltaisten sarkojen takaa, säkenöi Itämeri … kesällä kaunis, haaveellisesti vaalea, talvella vihainen ja mustana kuohuva.
Itämeri, suomalaisten heimojen kahden valtakansan välinen silta, hopealta näyttävä.
Koulumestari Raud istuu kamarissaan, ainoalla tuolillaan, levähtäen ja keittäen samalla itselleen myöhäistä aamiaistaan … lientä perunoista ja suolasilakoista. Tuvan ikkunassa riippuu hämähäkinverkkoja: kuinkapa ennättäisikään niitä alinomaa hävittää yksinäinen, vaimoton mies? Mutta savinen permanto on tänäänkin siistiksi lakaistu, ja seinät ovat puolestaan verhotut huolellisesti sanomalehdillä. Eestien nuoren tasavallan omakielisillä lehdillä, joista näkyy tuolta ja täältä suurin kirjaimin otsikko:
"Vaba Maa."
Köyhä on koulumestari Raud.
Mutta joskin hän keittelee vaatimatonta ruokaansa, noita hänelle kalliita silakoita, keinottelevalta kauppiaalta voilla vaihdettuja, keittelee paatisen lämmitystakkansa pesässä eikä mukavalla hellalla, niin salliiko hän itsensä ajatella kärsimiään vääryyksiä? Ei, hän vahvistaa tälläkin hetkellä sieluaan lukemalla Kantia. Sillä hän on oikein oppinutkin mies; sitä todistaa pieni, mutta täysi kirjahylly, hänen asumuksensa ainoa kaunistus ja omistajansa parhain ylpeydenesine. Kantin teoksen avoimen paikan vieressä hyllyllä näkyy paitsi raamattua sellaistakin kuin Rousseau ja Tolstoi. Kunniapaikalla on kuitenkin Kalevipoeg ja uutta virolaista kirjallisuutta.
Koulumestari on tänäänkin noussut maalaamattoman puusänkynsä olkipatjalta jo kukonlaulussa. Ensimmäisinä on hänen ovensa kolahtanut hiljaisessa kylässä, tapansa mukaan, kun hän avasi sen ja veti keuhkoihinsa aamun viileää ja raitista ilmaa. Ryhtyi siinä sitten päivän askareihin: ei keittämään kahvia, sillä sitä hän ei juo, vaikka tarjoaakin sitä harvoille vierailleen. Eikä hän myöskään tupakoi tahi maista Viron viinaa, venäläisvallan kuosiin maassa yhä tulvivaa. Ainoastaan kupposen vettä hän nautti, haettuaan sitä ulkoa lähteestään. Mutta sitten hän alkoi voimistella, tehden tarkasti kaikki Müllerin systeemin kymmenisen temppua. Varsinkin köyhän miehen, jonka mieltä masentaa puutteen lisäksi myöskin vääryyden melkein uskottavalta tuntuva voitto, varsinkin sellaisen miehen täytyy näet muistaa karaista ruumistaan, koska, ellei se ole terve, sielukaan ei saata säilyä siinä terveenä. Voimistelun jälkeen joi hän uudestaan vettä, peseytyi, ja ryhtyi valmistamaan ruohoista haudetta lehmälleen. Sen oli hän jo tuonut pihalle poppelimetsiköstä. Siinä lomassa hän lypsi lehmänsä. Kirnusi voin, edessään liina kuin milläkin meijerin palkollisella. Viimein hän pukeutui huolekkaasti, ja lähti kylän puotien auettua myömään voita kauppiaalle … myömään, kuten ilmaistu, melkoisesti polkuhintaan. Sillä vaikkakin muut keinottelevat, maamiehet ja kauppiaat, niin hän ei sitä tee: sellainen alentaisi Jaan Raudin ihmisarvoa! Ennen sallii hän vähäisten tavarainsa mennä hiukan halvemmalla. Pystynä ja notkeana, joskin laihana hän käveli nyt puodille. Silmissä hyvän omantunnon antama tyyneys ja suoruus, jopa huulillaan ylpeä ja riemuitsevakin hymy, noilla välistä hermostuneesti värähtelevillä huulilla. Toisessa kädessä hänellä oli voimytty, ja oikeassa hiukan keikaroiden heilahteleva keppi.
Talonpojat sivuuttivat koulumestarin kadulla, eräillä heistä vielä värillinen paita housujensa päällä, niinkuin venäläisillä. He vastasivat hänen hatunnostoonsa laiskasti päätänsä nyökäten. Toisia näkyi askaroivan pelloilla … näkyi matalain talojen ja omenatarhain välitse; he leikkasivat siellä viljaansa. Niin, tuskinpa muisti joku heistä enää, jos katsahti Raudiin, tuskin muisti enää nykyään, kun on mennyt vuosia siitä, jolloin koulumestari eroitettiin opettajanvirastaan, että tuolla kävelee se puolihullu mies. Ah, niin hullu, ettei huolinut edes tarjottua eläkettä.
Kauppias, kylän varakkain, ilmestyi nopeasti koulumestaria vastaan kauppansa vihreälle lautakuistille … iloissaan, koska tiesi aina saavansa Raudilta voin huokealla, tältä merkilliseltä olennolta. Eihän Raud ymmärrä edes senkään vertaa kuin hoidella oikealla tavalla vähäisiä myöntiasioitaan. Sisällä jutteli kauppias paljonkin Raudille, ammattinsa vilkkaaseen tapaan, mutta ei juuri muuta kuin voista ja hyvistä silakoista ja ilmoista. Sillä haavetta ovat kauppiaalle opettajan sydänasiat; ne koskevat alinomaa joitakin ihanteita ja sen sellaisia … Eikä kauppiaiden harrastukset tunteva Raudkaan ollut enää nykyään kovin halukas avaamaan olemuksensa kätköjä heidänlaiselleen.
Koulumestari lähti siis pian puodista, vaihtaen liiketuttavansa kanssa keveitä kohteliaisuuksia. Hän jatkoi kävelyä vielä jonkin matkaa sitä ilmansuuntaa kohti, missä päin ei asunut, nauttiakseen tuokion kesäisestä luonnosta. Ohutta keppiään heilutellen hän asteli pitkin tomuista maantietä. Sen varsilla lainehtivat viljapellot, ja pientareille oli luonnotar levittänyt kirjavat korumattonsa. Noiden kukkamattojen kudosten latinalaisia niiniäkin tietää opettaja hyväisen joukon, ja jos mitkä niistä ovat häneltä unohtuneet, johdattelee hän niitä muistiinsa näillä melkein joka aamu tehdyillä kävelyillä.