Tapahtuma on seuraava:
Joku vuosi ennen suuren maailmansodan alkamista opiskeli Raud, joka ei vieläkään ole vanha, venäläisten seminaarissa. Mikäpä muu auttoi: ei ollut tilaisuutta valita kansallisia kouluja, sillä niitä ei monta silloin sallittu, ja vähiäkin piti sortaja tarkoin silmällä. Raud oli köyhä, saksalaisen aatelisherran omistaman moision alustalaisen ainoa poika. Melkeinpä kuin orjan poika… Niin, tämä oli eestien maan sadat vuodet kestäneen halpuudentilan jatkoa. Isä-poloinen kuoli siihen aikaan; vähän sitä ennen äiti. Ja niinpä oli Raudille tullut köyhyyden lisäksi myöskin yksinäisyyden vaikeus. Mutta olipa nuorella Viron pojalla ryhtiä … oli kansallista mieltä! Joskin hän sai lukea venäjäksi … opiskellen talvet osittain niillä varoilla, jotka hän hankki työskentelemällä kesäisin moisioiden pelloilla … niin intoa hänessä oli, isänmaallista intoa. Eestien maa oli levoton. Rahvas ryhtyi, katkeroituneen Kullervon tavoin, polttamaan ylimysten moisioita. Sen kapinan kukisti kuitenkin venäläinen hallitus, saksalaisten aatelisten kanssa liitossa; yhdessä ne sitten hirttivät Eestin kullervoista kansaa. Mutta Kullervo ei hirtettynäkään kuollut, vaan odotti aikaansa! Ei koston, vaan oikeuden aikaa…
Kun maailmansota puhkesi, täytyi venäläisten hiukan höllätä sitä nuoraa, jolla he aikoivat Eestin kuristaa. Heidän täytyi … kapinan pelosta: kukapa tiesi, vaikka Saksa yllyttäisi Viroa nousemaan? Sinä vuonna valmistui Raud lasten opettajaksi. Hän taisi silloin monenlaista muutakin kuin kurssinsa. Hän oli opetellut monta asiaa itsekseen … mikäli hänelle jäi aikaa, sillä yhä edelleen teki hän kesät ruumiillista ja henkistä ansiotyötä … viime vuodet rautatierakennuksissa tuolla idempänä. Tutkinut oli hän luonnontieteitä paljon laajemmin kuin ryssien seminaarissa opetettiin … jopa lukenut filosofiaa, ihmiselle, ajattelevalle olennolle, välttämätöntä. Ja lukenut venäjän ja saksan kielten lisäksi, joista varsinkin viimemainittua kuultiin yhä nytkin eestien maassa enemmän kuin liiaksi, hänelle mieleisempiä kulttuurikieliä, etenkin ranskaa. Insinöörien seurassa oli hänellä tilaisuus sekä näyttää että edistää tietojaan … pyrkiä yhäti sivistyneemmäksi, todistaa jo käytöksellään, että eestikin taitaa olla kulttiveerattu … vastoin pöyhkeäin paroonien väitteitä.
Tässä samaisessa kylässä opetti Raud sitten lapsia. Jossakin määrin virolaisessa koulussa, koska nyt ryssät silittelivät Kullervon päätä ja sallivat perustaa sellaisiakin lasten oppilaitoksia, joissa eräitä opinalkeita neuvottiin viroksi.
Tuolla on se koulu, Raudin palstan vieressä, hirsistä ja savesta tehty sievänlainen rakennus.
Mutta kuinka opetti Raud pienokaisia? Hän opetti kaikki aineet kalliilla äidinkielellään, ei ainoastaan muutamia.
Tämä uhkarohkeus sai jatkua vuoden ajan, venäläisten germaani-pelon avulla.
Eivätkä kirkkoherra ja kylänvanhin, joiden vastuussa lastenkoulu oli, älynneet vielä heti ruveta kauhistumaan koulumestarinsa kansallista menettelyä.
Kuitenkin näytti sota sitten lupaavan kaksipäiselle kotkalle ja sen kanssa materialististen etujensa vuoksi liittoutuneille valtioille niin varmasti voittoa, että Venäjä uskalsi jälleen ryhtyä kiristämään Eestin hirttonuoraa. Tuli yhtäkkiä keisarillinen ukaasi: kaikissa kouluissa oli kaikki opetettava venäjänkielellä. Niin, samalla kielto, etteivät lapset saisi puhua edes välitunneilla eestinkieltä. Ja ukaasin noudattamisesta piti papin ja kylänvanhimman vastata: heidän oli lähetettävä viranomaisille tuon tuostakin opettajan allekirjoittama raportti.
Koulumestari ei totellut. Hän opetti edelleen viroksi. Hän puhui lapsille tunneillakin eestien kansallishengestä ja historiasta. Puhui Lemmitystä, sankarista, joka muinoin oli taistellut saksalaisia vastaan, eestien ympyriäisissä muinaislinnoituksissa. Puhui Kalevipoegista, kuinka tuo puolijumala nääntyi nykyään, Viron kansalliseepoksen mukaan, kahleissa, syöstynä tuonelaan … rangaistuna siten, että häneltä katkottiin miekalla jalat. Sarvikin vartioima oli siellä Kalevipoeg … venäläisten ja saksalaisten. Mutta sankari oli kerran luvannut tulla vapauttamaan kansansa!