Sitä aikaa ennusti Raud talonpojille, jos he ryhtyivät hänen kanssaan puheisiin. Sanoi ymmärtävänsä uhkaajia. Laususkeli päätteeksi: Dies irae, dies illa…
Mitä tuo hassuttelija puhui?
Mutta aatelisten kartanot paloivat taas. Venäjästä tuli neuvostovalta. Ja eestit julistautuivat vapaiksi. Kuitenkin, millä tavalla: yhä bolsheviikkeina Venäjää palvellen!
Raud odotti kauniimpaa aikaa.
Saksa kukisti sitten Viron vapauden. Ah, saksalaisia, tätä julkeinta rotua! Kuka on keksinyt vallanhimoisemman laulun kuin se: "Deutschland über alles!" Über alles!
Yksipäinen kotka raateli Eestiä julmemmin kuin kalpaveljet ennen muinoin.
Kirkkoherra oli nyt rauhallinen. Kylänvanhin rikastui yhä, myöden saksalaisille viljaa ja kaaliksia. Ja hän solkkasi nyt paljon saksaa.
Koulumestari Raud itki itsekseen … työssä suuressa moisiossa. Sen moision talonpoikia ampuivat hillittömät saksalaiset sotamiehet kuin koiria … vieden ensin heidän taskuistaan vähäiset ruplat.
Raud itki. Mutta sitten tuli hänelle odotettu päivä! Oikea Eesti nousi! Saksa ajettiin maasta. Raud riensi vapaussotaan. Ei anellut hän nuorelta äidiltään, Eestien vabariigiltä, parempia vaatteita kuin mitä hänen omansa olivat eikä valittanut puutteellista ruokaa. Tavallisena sotamiehenä hän palveli; upseeriksi hän ei tahtonut yletä: tarvittiin kunnon sotamiehiäkin. Riiassa hän haavoittui, kuula puhkaisi hänet rinnasta selkään. Haava tuskin meni umpeen, hän joutui itään, venäläisiä vastaan. Riemunhehku otsallaan Jaan Raud kesti ja marssi … Eestin uljaassa malevassa, Suomen poikien avulla rientävässä, noiden oivallisten, jotka tosin nekin melkoisesti varastelivat, mutta taistelivat kuitenkin Eestin puolesta. Tulevaisuus oli vapaan maan.
Ja maa tuli vapaaksi.