Ei kuulu hengitystä taas moneen minuuttiin. Koskaan se ei ole ollut
niin kauan hengittämättä yhteen holliin. Sykkineekö sen sydänkään enää?
Muori koettaa myllärin sydäntä. Hän näkee sairaan poskilla kyyneleitä.
Voi raiskaa! Koskeneeko häneen? Ei sydän muorin mielestä enää syki.
Siunatkoon, kyllä se nyt kuolee!
Mylläri on juuri nähnyt kaunista unta: ollut olevinaan lapsuutensa kodissa, tummaisessa talossa Mäkkyiskylän reunamalla … pienen talollisen poika. Kesäisen luonnon helmassa hän oli unessa, pienenä … kotitöyryn alla. Käytti purossa äsken vuolemaansa vesimyllyä, johon hän oli tehnyt jauhinkivet, tamppikoneet ja kaikki.
Se lapsuuden laakso oli unessa sanomattoman kaunis… Vienosti suhisivat siellä koivut. Mäkkyiskylän harju, joka ympäröi laaksoa niinkuin laajan kattilan reunat, sinersi ihmeellisessä autereessa. Ja tämän Jumalan antaman kauneudenko vai minkä tähden lienee myllärin ollut niin haikea olla, siinä kesän keskellä, pikku poikana, hänelle tuttavan puron rannalla. Niin ihanasti haikea, että hän alkoi itkeä … ikäänkuin surusta, että hänen täytyisi kaikki tämä jättää. Sairas itki hiljaisesti ja kuumasti unessa, siitä nuo kirkkaat kyyneleet hänen poskillaan.
Mutta katso, silloin tuli hänen luokseen jokin olento, valkea … ikäänkuin enkeli valkeissa vaatteissa, ja lohdutteli häntä … kuten olisi luvannut hänelle vielä jotain ihanampaa.
Mutta samassa sairas heräsikin, unen loppumisen järkytyksestä ja hänen sisälmyksissään uudestaan alkavasta, entistä rajummasta kivusta sekä myös muorin käsien kosketuksesta. Sillä muori nyki nyt häntä valveille, Muori nyyhki.
Myllärin silmät aukesivat hiljaa, hän katseli ympärilleen… Ja tunsi kipunsa sellaisena, ettei koskaan ennen. Hän huokasi, eroitti hämyssä vaimonsa ja muisti äskeisen unen. Johtui ajattelemaan, että odotettu loppu saattoi olla lähellä. Muori hoki hänelle itkien:
"Mitenkä sinä jaksat? Kun valitti niin, että säikähdin … jos kuolee.
Eikä sydänkään tykkinyt… Ihanko sinä kuolet?"
Muorin puhe keskeytyi jälleen parahtavaan itkuun ja hän painui kumaraan jakkaralla, pyyhkimään paitansa rintamuksilla silmiään. Nyt hän jatkaa:
"Tahtoisitko sinä mitä? Rohtoja … tai kahvia. Vai pitäisikö lähettää hakemaan pappia … jos sinä kuolet? Ja veljesi ja sisaresi lapsineen, ne korpit, vievät minulta kaikki … kun ei ole testamenttia."
Mylläri oli yltyvässä kivussaankin vielä niin suuresti unensa lumoissa, että hän tuskin jaksoi ajatella, mitä muori oli tarkoittanut testamentilla. Sitten hän kuitenkin muisti, miten muori oli ennenkin siitä puhunut. Hän hymähti mielessään ymmärtävästi ja säälivästi vaimolleen … samalla kuin kivun julmat vihlaisut ja haikean kaunis uni vakuuttivat hänelle yhä enemmän, että loppu saattoi tulla. Totta hän siis halusi selvittää asiansa papin kanssa, Herran palvelijan! Kipu kiihtyi kovin. Vanhus voihkaisi kerran jo valveillaankin … ja sanoi sitten vaivalla, että taitaisi nyt olla parasta lähettää hakemaan pappia.