Ulvahtaen kavahti muori paikaltaan, pyöriskeli neuvottomana sinne tänne ja sanoi täyttävänsä myllärin tahdon. Hoki, että tottahan myllärin veli, jolla on iso talo, antaisi hevosta papinhakuun, sillä hevosta ei pienellä myllytilalla ollut. Tilan toisessa rakennuksessa, mökissä myllytien haarassa, asui seppä; hän saisi lähteä kirkolle hakemaan pappia … tai kävisi sen tässä lumisohjassa lennättämässä tänne Kalle, sepän oppipoika. Muori hyypperöi salista tupaan ja ulos, lähettämään seppää tai sepän oppipoikaa kylään ja kirkolle. Mylläri jäi yksikseen.
Myllärin päässä vilahti tuo sepän oppipoika. Eikä se vilahdus ollut hänestä kirkas … ah, tuhansin verroin kirkkaampi oli unessa nähty paikka … se kiiltelevä puro. Ja vaimon mainitsema testamentti-asiakin tuntui hänestä nyt epämieluiselta. Samalla jatkoivat hänen ajatuksensa nukkuessa alettua latua; jatkoivat hänen elämänsä kulkua sitten niiden päivien, jolloin hän oli rakennellut pikku poikana leikkimyllyjä.
Jatkettava niiden oli … loppu saattoi todella tulla, niin poltti taudin tuli. Alkoi janottaa. Mylläri supisi:
"Oi, Latsarus… Salli, Jeesus, hänen pistää sormensa pää veteen…"
Mylläri näki itsensä nuorukaisena… Maailman lapsi oli hän silloin; oli maistellut väkijuomiakin … muutaman vuoden… Ja tansseissa käynyt … naisväen tähden… Joutuisasti olivat ne vuodet menneet… Mutta ei ollut se oikeaa elämää, ei elämää Jumalan tahdon jälkeen. Muisti antaneensa naisväen mielistyä häneen … antaneensa ihan kuin leikillä, sen enempää heidän kanssaan aikomatta … Toinen niistä kahdesta oli monta vuotta odotellut häntä, kuihtunut … ja sitten oli kuollut … siitäkö lienee, että hän otti tämän.
Ja siitäkö onkin mylläriä rangaistu, siitä, että hän nuorena oli huikenteleva? Rangaistu toisella ihmisellä: nytkin, vielä vanhoillaan, vaimo sepän oppipojan kanssa … ja testamentista muistaa puhua…
Mylläristä tuntuu kaikki omituisen lohduttomalta. Se ammoin sitten kuollut tyttö, ehkä toisenlainen kuin tämä, ilmestyy hänen sieluunsa syyttävänä ja alakuloisena … uskollisin silmin.
On melkein hyvä, että muori meni tästä … puhelemasta. Unessa hersyneet kyyneleet jatkavat hiljaista virtaamistaan … mennyttä, nuorta aikaa muistellessa ja tuntiessa, niinkuin usein ennenkin, että ihminen on maailmassa ikäänkuin yksinään … ystävänään ainoastaan Jumala!
Sekö tyttö se näkyi hänelle unessa? Kuinka hän, kauan sitten unohdettu, nyt ilmestyi, kuten häntä kutsumaan?
Niin haikea on vanhuksen olla, niin suloiselta tuntuu tässä haikeudessakin oleminen, niin suloiselta vieläpä yksinäisyyden tunne, että hän, koska sitäpaitsi kipu tekee peljättäväksi ajatuksen, että toinen ihminen kiusaisi häntä nyt asioiden pohtimisella, sulkee muorin palatessa silmänsä ja sanoo tahtovansa ainoastaan vettä poltteisiinsa. Mylläri sulkee suunsa ja makaa valittamatta. Muori tuo hänelle kauhalla vettä; se ei kuitenkaan janoa lievitä. Muorin sanoihin ei mylläri vastaa; tuskin kuuleekaan niitä. Ne sanat kiertyvät jälleen tuohon testamenttiin: