"Nythän se itse seppä lähti… Mutta kun se menee lainaamaan hevosta veljeltäsi, niin eikö se lanko rynnänne heti tänne … piinaamaan potilasta. Ja viemään minulta kaikki!"
Tällä tavoin pyrkii muori hokemaan yhä samaa asiaa; niin että myllärin täytyy lopulta sanoa, hänestä lepoon päästäkseen:
"No, olehan, muori… Lienen sinustakin pitänyt huolta."
Muori nurisee siihen jotain epäselvää, ja mylläri tajuaa kyllä, ettei hän ole tyytyväinen, koska asioista ei olekaan pidetty huolta täysin niinkuin muori tahtoisi: ei tehty tuota paperia, joka takaisi vaimolle koko tilan irtaimistoineen ja kaikkineen. Ei ole mylläri sitä sietänyt tehdä.
Ja ollaanko nyt todellakin niin pitkällä, että ihmisen olisi luovuttava kaikesta? Sitä vakuuttavat yhä tuskat… Oi, ne polttavat ja pistävät ja huimaavat. Päässä alkaa kolkuttaa. Olisiko nyt testamentti tehtävä, luovuttava Hiesun myllystä ja kaikesta?
Ja tuolleko olisi kaikki annettava, vaimolle? Miksikä sen pitikin vielä hiiskua sepän oppipojasta? Sellainen kelvoton miehenalku, parhaiksi miehen ikään päässyt. Ja siihen nyt on muorilla… Kaikki saattaisi nyt joutua näille kahdelle. Rakas Hiesun mylly ja maatila, jotka mylläri on hankkinut omalla työllään. Oli jättänyt vanhemmalle veljelleen pienen kotitalon, vaatimatta siitä itselleen paljon muuta osuutta kuin yhden ainoan kapineen, vanhan kaappikellon, suvussa pitkät ajat kulkeneen, tuon saman, jonka ääntä hän tässä johtuu kuuntelemaan, sitä kuitenkaan eroittamatta. Niin, vetämättä se on muorilta jäänyt, se on selvä. Myllärin aikana ei se ole ollut vetämättä kuin pari kertaa hänen pitkässä iässään.
Muori on sellainen. On se jättänyt huolehtimatta muutakin… Lehmiä hoitamaan on pitänyt silloin tällöin hakea myllärin sisar … kun muori on viipynyt kirkonkylässä tai muualla… Se juuri on rangaistus myllärille, tämä, että vaimolle ovat olleet väkijuomatkin mieleisiä… Kylän pojat, huikentelevat ja hulttiot, niitä hänelle ensin kuljettivat … ja kutsuivat hänet luokseen… Sitä tekivät siihen aikaan kun vaimo oli vielä nuori… Nyt hän on vanha, joskin mylläriä nuorempi… Niin, se tuntui ensin katkeralta. Mutta kestää se täytyi. Tosinhan myllärin sopi laskea leikkiä myllymiehille, milloin vaimo ei ollut kotona, veikeillä ja rauhalliseksi tekeytyä… Naurahtaa, pirtin sängyssä loikoen ja kohottaen seinälle jalkojaan, silloin vielä ketteriä … naurahtaa:
"Niin, nyt tässä saan nostaa jalkani seitsemännelle seinähirrelle, kun eukko on kylässä … tienaamassa."
Näin sanoi mylläri miehille. Mutta raskas oli hänen mielensä siitä, että tiesi vaimon, jonka tähden hän itse oli herennyt tippaakaan maistamasta ja silmäänsä naisihmisiin vilkaisemasta, kulkevan sellaisilla teillä … tuon hänestä niin kauniin vaimon. Kuinka hän rakasti muorinsa vilkkaita ja iloisia silmiä! Raskasta se oli … kuin olisi tehty koko elämä tyhjäksi. Juuri parhaiksi oli mylläri silloin ehtinyt saada myllytilankin ostetuksi … niin vaimo … jumala rankaisi sen tähden, että mylläri oli ollut … maailman lapsi. Liian myöhäistä oli sitten enää katua, muuttua … tämän yhden naisen kohdatessaan.
Toisella tavalla oli herättävä. Jumalan mielen mukaan.