Lauri myhähteli jotakin epäselvää. Kuinka hän olisi ennättänytkään heti vastata?
Silloin toimitusjohtaja käännähti. Kiivaasti hän käännähti, hänen vaaleanharmaista silmistään lennähti Lauriin säkenöivä katse. Hän kysyi jälleen:
"Kuka te olette?"
Niin kuka? Turha kysymys: jo tunsi toimitusjohtaja Laurin.
Ja vielä peloittavampi kuin pikainen kysymys oli Laurista sitten se hymy, joka ilmestyi valkean ja hiukan kellertävän nuorukaisen huulille … ohuille huulille hieno ja halveksiva hymy. Toimitusjohtaja oli jo tuntenut Falkin. Muistipa hänet paljoa paremmin kuin Lauri maisterin, joka oli nähnyt tämän reportterin aikoinaan eräissä kokouksissa. Niissä oli nykyinen toimitusjohtaja ollut pitämässä puoluepuhetta, jota vastoin Lauri tuli sinne ainoastaan toisen puoluelehden tilapäisavustajana… Olipa maisteri sitäpaitsi sattunut kuulemaan, että Lauri seurusteli niiden kirjailijain kanssa, jotka olivat ennen olleet tämän kustannusliikkeen asiakkaita, enimmät melkoisia vetelyksiä … runoilijoita. Itsekin oli Lauri tuollainen runoilijantaimi, jopa taimista kaikkein kummallisimpia. Eikö maisteri ollut silloin tällöin nähnyt niitä pikkupaloja, joita Lauri oli pistellyt jonnekin lehtiin, nimellään varustettuina? Armoton vetelys oli Lauri Falk. Kuka se kertoikaan hänen vetelehtineen polyteknikossakin ilman mitään tuloksia? Vieläpä kuului hän joskus aikoinaan olleen jonkun maaseutulaisen kirjakauppiaan luona kesällä … kylvänyt oli kaikki pellot unikoita täyteen, hahah. Ja yhtä hassuja olivat hänen runonsakin.
Vastenmielisyys heräsi toimitusjohtajassa melkein aina, kun hän ajatteli hiljaisen laadun runoilijoita. Ja nyt tuo Laurin pitkä naama! Vastenmielisyys lisääntyi yhä. Maisteri huomautti:
"Kuulkaas, kun tullaan liikkeeseen, on tapana ainakin esitellä itsensä."
Sen teki nyt Lauri Falk; toinen istui paikallaan, nimeään mainitsematta. Lauri seisoi, maisteri istui.
Ah, kun toimitusjohtaja ajatteli kirjallisuuden ja hänen kustannusliikkeenä suhteita, yltyi hänen kyllästymisensä kovasti!
Ei, tuollaisia tyyppejä kuin Lauri Falk oli hänen mahdoton ymmärtää. Kylvää unikoita, haha … Kuten sanottu, miehen runotkin sitä mukaa. Niitä ei todella ostaisi kukaan … jos Falk nyt oli tullut tänne sellaisia kauppaamaan. Mutta se oli erehdys, päätti toimitusjohtaja mielessään, se luulo, että Falk saisi runonsa tänne.