Niin päätti maisteri, hampaitaan yhteen purren. Sillä eikö tämä liike ollut ennen häntä saatettu melkein vararikon partaalle juuri tuollaisiin vivahtavilla runoilla ja kirjailijoilla? Silloin oli täällä kuhissut runoilijoita … niinkuin kotonaan. Tuttavallisessa seurustelussa liikemiesten kanssa, kokemattomien: poikasten, jotka alkoivat kustannustoiminnan siten, että kalustivat komeasti huoneiston, ja sitten kintaat heti pöytään! Niin oli melkein säännöllisesti käynyt alkajille. Oli otettu tappio toisensa jälkeen sellaisesta, jossa ei ollut mitään yleisön aatteita … esteettisistä runoista ja näytelmäkappaleista ja muusta… Noista muka oikeiden runoilijain tuotteista, kuten heitä nimitettiin heidän omissa lapsellisissa piireissään.
Jumala paratkoon, näistä menetelmistä oli uusi toimitusjohtaja tekevä lopun! Millä tavalla hän olikaan uudistava liikkeensä? Hän oli päättänyt kustantaa, oppi- ja hartauskirjoja lukuunottamatta, ennen kaikkea englantilaisia salapoliisikertomuksia ja rakkausromaaneja, joita terve yleisö käsittää… Ja amerikalaisista kynämiehistä ainoastaan niitä, jotka olivat myös kirjailijoita, eivätkä pelkästään runoilijoita. Sillä siinä asiassa on suuri ero: kirjailijat kirjoittavat proosaa ja proosallisistakin asioista, jotka kelpaavat pienemmässä tai suuremmassa määrin kenelle tahansa. Mutta runoilijat … heistä eivät eräät osaa tehdä reklaamikseen edes kansallislauluja…
Tällaiset runolliset sielut ovat paitsi säälittäviä melkoisessa määrin harmittavia. Ja tuottivathan juuri he maisterin liikkeelle ennen muinoin pahimpia tappioita.
Mutta suorastaan vihaan kiihtyi nuori toimitusjohtaja, kun hänen mieleensä johtui, että eräät moiset kirjailijat saattavat kaikesta huolimatta sittenkin joskus, vuosien kuluttua, saavuttaa yleisön suosion, jopa rahallisen menestyksen. Että aletaan lukea vähitellen heidän runojaan! Ja aletaan niitä säveltää, laulaa, siteerata. Runoilijan nimeä mainitaan kuin mitäkin kummaa; hänen matkoistaan ja elämästään tehdään lehdissä hullunkurisen tarkkaa selkoa. Niinkuin merkittävienkin henkilöiden. Ja luullaan, että runoilijat vaikuttaisivat yleisön elämänkatsomuksiin … yleensä selviä järjenlatuja kulkevan yleisön. Humbuugia on maailma täynnä.
Tuossa seisoi nyt yhä yksi sellainen suuruus … olento, joka on kylvänyt unikoita. Aika puhaltaa ehkä hänestäkin yleisön ihmettelemän saippuakuplan… Sitävastoin jäävät todella miehenlatuja kulkevat monesti varjoon.
Toimitusjohtajakin on näet kirjoittanut jotakin…
Mutta tämä toimitusjohtaja ei ole jäävä varjoon! Ei niin totta … kuin hän on pohjalainen. Pohjalainenko? Eikö sitten Amerikassakin, saati nyt sadussa, voisi olla pohjalaisia? Totuus vain on, että tämä mies vannoo sitä olevansa. Ei, hän on tekevä liikkeestään sellaisen, että se kannattaa! Hän on päättänyt voittaa. Jumaliste, kyllä hän osaa pitää puolensa kirjailijoita vastaan!
Maisteri sanoo Lauri Falkille:
"Teillä on tietysti kaupaksi runoja!"
Runoilija myöntää sen.