"Kas niin, mikä tämä runo on? Hymni Dionysokselle. Haha, kuulkaas, miksi ette kirjoita: Virsi viinalle? Ja toiseksi: eikö runoilija tiedä, että Amerikasta on juuri tullut kieltolain maa? Kuinka saattaa meikäläinen liike julkaista humaltumisen ylistyksiä … nyt vielä? Se ei lisäisi suosiotamme kansan silmissä … ja tietäkää, että minä … minä olen päättänyt … jumaliste… Minä olen pohjalainen!"
Laurista on erinomaisen ihanaa varsinkin katsella täytetyn viinilasin värikästä välkähtelyä. Siksi hän huomauttaa:
"Hm … mutta, mutta jospa kieltolaki on humbuugia… Jospa Dionysos-jumala ei sitä lakia tottele, vaan hänen lapsensa nautiskelevat maljoista yhäti ja yhäti…"
Toimitusjohtaja nauraa:
"Dionysos … jumala, haha! Ja nauttivat maljoista! juovat viinaksia, tarkoitatte? No, se sikseen. Mutta vielä ei kieltolakihassutus ole kylliksi lauhtunut. On sitäkin aatetta kannatettava … jos aikoo menestyä. Ja minä aion, niin totta kuin…: Sitäpaitsi, äskeiseen asiaan palataksemme: miksi hymni … jumalille? Jos minä juon, niin minä juon… Puhun illan hauskoja, ja laulankin. Ja, suoraan sanoen, ihastuin joskus katselemaan naisväkeä … teidän iässänne. Mutta nähdä jumaloita ryyppäämisissä ja naisissa, haha. Ei, tästä runostanne päättäen teidän runonne… Mutta arvostellaanpa vielä! Hyvä. Mikäs tämä runo on nimeltään?"
Toimitusjohtaja katselee sisällysluetteloa. Yhtäkkiä hän kysyy:
"Kuulkaapas, oletteko te käynyt Brasiliassa?"
Lauri Falk ihmettelee:
"Mitenkä niin?"
Maisteri vastaa: