Kuinka menettelee Lauri Falk? Laurilla nyt vasta on ihmeellinen halu antaa muille maailmasta oma kuvansa … yhtä hyvä halu kuin valkeallakin miehellä! Menestyksen toivossa lempeä Lauri Falk suostuu.
Jo kahden vuorokauden kuluttua astelee Lauri sitten sen sanomalehden toimitukseen, jossa nuori maisteri ennen oli virkamiehenä. Sinisen tähtimanttelinsa alla on Laurilla kädessä kauniisti sidottu käärö melkoisen kiittelevää arvostelua tuosta Panaman keisarista, jota ei liene ollut koskaan sen enempää kuin Laurin lintujakaan … arvostelua toimitusjohtajan suosittelemasta kirjasta … oudon kirjailijanimen tekemästä. Kirja oli Laurin mielestä kyllä tavanomaista, kuivaa humbuugia, historiallisia tietoja, eikä henkilöitä, vaan helppohintaisia sankareita, ja Laurin tunteman elämän asemasta sotakirveitä ja nuolia.
Lehdessä otetaan tämä arvostelu kylläkin vastaan … joskin toimitussihteeri mainitsee, että romaanintekijä on salanimi; naurahtaa, että sen vuoksi kirja kai meneekin niin hyvin kaupaksi. Lauri kysyy silloin siinä, kuka tuon salanimen takana sitten on. Toimitussihteeri arvelee, ja muut toimittajat vahvistavat arvelun todeksi, että hän on tuo maisteri … valkea ja hiukan kellertävä mies, meidän kustannusliikkeemme uusi toimitusjohtaja.
Laurilla on tähtimantteli! Hän ottaa arvostelunsa takaisin ja repii sen kappaleiksi. Sitten hän poistuu, heilahteleva mantteli hartioillaan.
Kultasäkit ja Li-Tai-Pe.
Rikas mies kuoli ja haudattiin ja joutui iankaikkiseen vaivaan.
Tämä oli köyhien ja heidän lastensa käsitys, sillä mitä oli rikas mies tehnyt? Hän ei varmaankaan ollut ostanut tai puijannut tyhmiltä tahi nälkävuosina hätään joutuneilta talonpojilta maatiloja eikä myönyt niiltä metsiä niin tyhjiksi, ettei hänen alueellaan juuri korppikaan löytänyt varpua istuimekseen. Tämä tapahtui näet kaukana meiltä, Kiinan valtakunnassa.
Niin, Kiinassa hän eli, satumme sankari. Äärettömässä Taivaan valtakunnassa… Siellä halkoo mahtavasti vierivä Sininen virta viljavia tasankomaita, temppelien räystäissä riippuu tuulella kiliseviä kulkusia, ja portteja vartioivat kultasuomuiset lohikäärmeet.
Siellä rikas mies eli. Ooppiumia, jota europalaiset sittemmin pakottivat kiinalaisia polttamaan, hän kaupitteli varmaan jo näinä aikoina runsaasti, ja huijasi uskottavastikin kiinalaisissa pankkiiriliikkeissä sekä teetti riissipalkasta työtä satamien kuli-raukoilla. Myöskin lienee hän osannut mielistellä mandariineja joitakin lisenssejä hakiessaan, ihastuttaen sitä varten noiden herrain puolisoita hienoimmilla silkkikankailla, joita hän toi lahjaksi näille ihanille naisille.
Sellainen mies hän oli, tämä kiinalainen… Tietysti oli hänellä vinot silmät, kulmikas pää, matala otsa ja merkilliset huulet; leveän suun verestävä ylähuuli riipuksissa paksun nenän alla.