"Tämä laulu on Li-tai-pen, tiedän varmaan. Kuunnelkaamme häntä; kirjailijat ovat hiljaa."
He kuuntelivat laulua, yksinäistä, riemuitsevaa ja samalla sydäntäsärkevästi surullista. Kun sävel hetkeksi vaikeni, ikäänkuin ajatuksissaan, alkoi keisarinna selittää:
"Li-tai-pe on sellainen runoilija, jonka runoa minkään kopioitsijan on mahdoton väärentää, niin valtava on hänen laulunsa. Teiltä on mennyt aika, oi Taivaan Poika, seuratessa kirjailijain ääntä. Mutta pikku orjattarenne tietää kaikki. Sitä hän ei kuitenkaan tiedä, missä Li-tai-pe nyt elää. Pekingissä hän ei ainakaan ole. Mitä hän on runoillut? Ettekö tiedä, että hän on runoillut, kuinka Sininen virta vierii alas meren helmaan … eikä koskaan sieltä palaja? Ei muuta. Vierii maisemissa, joissa hän liukuu venheessään, kultaisten huilujen soidessa, kauneudesta juopuneena. Ah, hän on laulanut, ettei hän kerää kultia ennenkuin on nähnyt Jang-tse-kiangin vierivän tuhannet kerrat täten lännestä päin. Ratsulauluja hän on runoillut. Ja porsliinipaviljongin, jossa pari rakasta ystävää istuu … nauttien viiniä … hopeisen lammin keskellä, joka heijastaa kaunista kaarisiltaa. Kuitenkin hän on yksinäinen … ja kovin köyhä mies. Mutta hän ei muista köyhyyttään … eikä muista edes runojaan, sillä hänellä ei ole kirjuria, joka kopioisi niitä. Itse hän unohtaa ne: ainoastaan tuuli taikka ihmisten mielet pelastaa eräitä niistä … niinkuin nyt tuo luutunsoittaja. Uskon, että sellainen olento, joka rakastaa yhtä paljon talven lunta kuin kukkivia mulperipuita, on myöskin sairas, koska hän ei rakasta itseään."
Taivaan Poika huudahti:
"Miksi hän ei siis tule tänne jalon vainajan kultasäkkien ääreen?"
"Oi, luulen, ettei Li-tai-pe muista niitä", vastasi pikku keisarinna.
"Hän lienee hyvin hajamielinen."
Taivaan Poika sanoi:
"Hän on siis mieletön. Unohtaa vilun ja helteen visertäessään! Mutta, kautta Kong-tsen, hän on siis … mikä lienee. Hänet on kutsuttava tänne luokseni!"
"Antakaa Li-tai-pen olla niinkuin hän tahtoo", vastasi keisarinna peljästyneenä.
"Hänet on kutsuttava", väitti Meng-hoang. "Taivaan Poika tahtoo hänet, oikean itämaisen runoilijan … joka runoilee, ei tee suuria romaaneja eikä mittoja. Nähtäköön hänet riikinkukon sulilla koristettuna. Niin, kultaiseen häkkiin pistän tämän satakielen."