Keisarinnan sanoista välittämättä toteutti Meng-hoang tahtonsa. Li-tai-pe haettiin, jostakin kaukaa. Korotettiin ministeriksi … ja annettiin hänelle paljon kultaa, että hän saisi laulaa huolta ja surua vailla.
Nyt oli Li-tai-pe arvossa ja koristettu. Hän jakoi kultaansa paitsi Kiinassa rakkaille viinikauppiaille kaikenlaisille muille… Mutta jonkun aikaa Pekingin piireissä laulettuaan hän karkasi, ei tiedetty, minne.
Taivaan Poika vihastui. Julisti kaikille maaherroilleen, että jos sen ja sen näköinen mies piileskelisi heidän alueillaan, oli hänet tuotava keisarille; mutta oli kuoleman uhalla kielletty vahingoittamasta vangilta ainoatakaan suortuvaa, sillä hän oli keisarin ystävä, jolle tahdottiin lahjoittaa riikinkukon höyhenistä tehty viitta.
Li-tai-pe löytyi viimein ja vietiin Meng-hoangin paviljonkiin. Keisari olisi nyt todella pannut hänet kultaiseen häkkiin; pikku keisarinna sai hänet siitä estetyksi, koettaen selittää, miksi Li-tai-pe oli karannut omaan elämäänsä: siksi, että hänellä oli hovissa ja Kong-tsen temppelin lähellä hirvittävän ikävä. Saattoihan sydän pakahtua häpeästä kuunnellessa runoilijain kiivailua. Keisarinna tahtoi siis Taivaan Poikaa antamaan Li-tai-pen mennä. Meng-hoang ei kuitenkaan siihen suostunut. Olihan niin ihana kuulla kaunista runoa itsensä tekijän suusta…
Yhden laulun lauloi Li-tai-pe vielä hovissa. Se oli laulu surusta. Siitä henkii tuska syvempi kuin meri … sanaton ja sanomaton, niin ihana tuska, että ainoastaan Li-tai-pen runot voivat sen ilmaista. Mitä teki hän sitten? Hän joi itsensä kuoliaaksi.
Sitä me lännen käytännölliset kirjailijat emme usein tee.
Härkätaistelijan tarina.
Espanjan pääkaupungissa, tuon Europan omituisen kolkan, jota sanotaan auringon ja riemun maaksi, näkee paljon kerjäläisiä. Niitä lienee yhä nykyäänkin Madridissa yhtä runsaasti kuin vuosisatoja sitten … samanlaisia kummalliseen muotoon vääristyneitä rampoja kuin Velasquezin ja Goyan maalauksissa.
Varsin komeina kohottavat eräät Madridin palatsit ilmoihin huippujaan, suurten yhtiöiden tai rikkaiden yksityisten kivimuurit, jotka ovat joskus kruunattuja ikäänkuin pienillä marmoritemppeleillä tai joiden kupooleissa levittävät siipiään kultaiset enkelit ja kotkat.
Tällaisten yläluokan hotellien ja alemmilta tarkasti suljettujen klubien eteisissä seisovat lakeijat kirjavissa livreoissaan ja suurenmoisissa asennoissa, avaten ovia aikailijoilleen, joko peritystä tahi keinotellen saadusta kullasta äveriäille.