Mutta samojen hotellien ja klubien portailla kiertelee kurjia raukkoja, kerjäläisiä. Niitä on pienessä Madridissa varmaankin enemmän kuin missään muualla Europassa. Rääsyisiä äitejä, jotka pusertavat povelleen alastomia ja itkeviä sylilapsiaan; miehiä, jotka näyttelevät kulkijoille katkenneiden käsiensä tynkiä… Ja kaikki he huutavat kilpaa, sekä miehet, naiset että isommat lapset:
"Misericordia! Sääliä, armoa … Jumalan nimessä!"
Madridin uusilla ja leveillä kaduilla, sillä niitäkin on muutamia, ryömii maassa rampoja. Joltakin on talvinen vilu ja kosteus saattanut turmella jalat kelvottomiksi. Eräät heistä, koska sääristä ei ole kävelyyn, vetävät itseään käsillään katukäytävää pitkin, istuen karvattomaksi kuluneella pukinnahkalla. Se on huonoa matkantekoa… Vähän väliä kohoaa kerjäläisen jalkana käytetty käsi pyytelemään onnellisemmilta almua.
Jos sitten lähdetään tuollaiselta uudelta kadulta kuin esimerkiksi Calle de Alcalá, joka on Madridin melkeinpä komein ja valoisin, jopa hyvinkin ylellinen, ja poiketaan läheisille kujille, niin kuuluu ensimmäisessä kadunkulmassa sokeain yksitoikkoisesti hyräjävä valitus, tavallisesti määrätyillä paikoillaan seisovien. Heidän silmänsä joko tuijottavat kaihin peitossa taikka verestävät jonkin kiusaavan taudin tähden… Kauempana pyytelevät naiset katselijaa palavasti kotiinsa, näkemään nälkään nääntyviä lapsiaan, siis usein varsin kunniallisessa tarkoituksessa, nuo onnettomat äidit.
Lähes kokonaisen kaupunginneliön täyttävä Espanjanpankki on mahtava rakennus. Monikertainen … marmoria, muistaakseni. Mutta tämän kansallispankin seinämillä istuu talven pakkasöinä vaivaisia, sillä tulisessa Espanjassa on talvella oikeita kylmiä, varsinkin korkeassa Kastiliassa. Niin kovia, että ne vetävät epätasaisten katujen vesikuopat riitteeseen. Tällaisinakin öinä ovat useat kerjäläiset kadulla. Outoa on nähdä heitä tuossa pankin seinämällä. Kuka uskoisi heitä edes ihmisiksi? Paremminkin muistuttavat he jonkinlaisia goottilaisten kirkkojen räystäihin veistettyjä kummituskoiria taikka Goyan julmia mielikuvia. He istuvat nimittäin kyyryssä, pää painettuna niin syvälle polvien ja säärten väliin, ettei päätä oikein eroita; heidän ruumiinsa on käännetty sillä tavoin kasaan, kaikki nivelet yhteen myttyyn, että he ovat melkein pallomaisia. Käsivarsillaan suojelevat he niskaansa, työntyneinä pilasterin ja seinän kulmaukseen. Niin, he ovat kuin riepukasoja, joita ilmaisee eläviksi olennoiksi ainoastaan hengitys … yskästä korahteleva. Joku säälivä pistää nukkuvien niskaan kolikon; sillä he saavat aamulla ensimmäisen murunsa leipää, ensimmäisen kupposensa paloviinaa.
Tällaista on valtapaikoilla; mitäpä siis enää puhua noista syrjäisemmistä kaupunginosista! Siellä on tietysti köyhiä paljon enemmän kuin keskustan katukuopissa. Menemmekö El Rastrolle, isolle torille Madridin eteläosassa? Siellä myödään kojuissa ja paljaalla katukivityksellä rievunkappaleita ja kaikenlaista romua, joita kurjat vielä kuitenkin voivat käyttää: lumppuja … muutamasta centimosta palasia esimerkiksi hienoston vanhoista gobeliineista: oikeita kerjäläisten kuningasmantteleita!
El Rastron ympärillä on paljon niiden köyhien asumuksia, joilla on jonkinlaista asumusta … vaja tai kellari savea pirskuvan kujan varrella.
Espanja on osittain ankaraa maata; siellä saattaa ihmisellä olla vaikeutensa elää.
Ja Madrid rakennettiin sen autioimpaan osaan, Kastilian erämaahan, joka värisee talvella kylmää ja palaa kesällä keltaiseksi.
Auringon ja riemun maa on Europan harvimmin asuttuja paikkoja. Mutta kuitenkin se on ylhäinen ja loistava.