Kaikkein merkillisin on näky kuninkaallisen palatsin edustalla … marmorista ja muista arvokkaista kivistä rakennetun. Palatsin pihalla pidetään joka aamu vahtiparaati. Silloin ratsastelevat siellä rakuunat tanssivilla arabialaishevosilla, verhottuina punaiseen ja kultaan tai siniseen samettiin ja keltaisiin koristeihin. Sapelit välkkyvät käsissä, välkkyvät kuin kiilloitettu hopea; höyhentöyhdöt heiluvat lakeissa niinkuin keskiajan ritarien kypäreissä. Näin hypitellään ratsuja, näin välkytellään aseita … kun taas palatsin kullatun aitauksen toisella puolella, isolla pihalla, torvet räikkyvät, henkikaartin tehdessä siellä temppujaan. Mutta aitauksen läpi kurottelevat sadatkin kerjäläiset käsiään pihalle, ehkä kuninkaan puoleen, joka ilmestyy mahdollisesti parvekkeelle. Todentotta, kerjäläiset piirittävät linnaa päivin ja öin, rauhallisesti istuen, maaten, seisoen tai kävellen sen ympärillä, kyyröttäen hiekassa yöt ja loikoen päivät kiihtyvässä auringonpaisteessa … purren väliin leivänkappaletta, milloin sitä saavat.
Vetelehtijöitä kullassa ja rievuissa: espanjalaista grandezaa.
Silti on tämä ainoastaan grandezan pinnallinen muoto.
Sillä odottakaahan. Siinä grandezassa saattaa olla parempaakin… Moni lienee nähnyt, että espanjalainen voi katsoa suoraan silmiin! Ettei hän petä kaupoissa … italialainen on paljon ovelampi. Ja tietää, että espanjalainen on ylpeä kunniastaan.
Siitä oikeasta grandezasta on sommiteltu seuraava satu, jonka aihe kuultiin kerran Madridissa.
Espanja on ankara maa, kuten sanottu. Ihmekö, jos Kastilia, sen ankaran ydin, luo köyhiä? Luonnon köyhyys ehkä kiihoittaa pyrkimään rikkaaksi ikäänkuin keinottelemalla … ja loistamaan kullalla, joka tulee muutamien harvojen osaksi.
No niin, eräistä mahtaa satuni sankarikin olla keinottelija jollakin tavoin. Hän on näet härkätaistelija. Mikäpä muukaan sadussa, joka kertoo Espanjasta? Hänen nimensä olkoon Pablo Maria.
Hänen vaimonsa nimi on Estrella.
Kiitos pyhälle Neitsyelle, vielä ei siro Estrella ole mikään köyhä … ei mikään kerjäläinen! Eikä kenties sellaiseksi tule!
Vielä ei hän kiertele poikansa kanssa Madridin valkeain palatsien ovilla, ei harhaile säälittävänä komealla Calle de Alcalálla. Ei asu El Rastron, rieputorin, lähettyvillä … saati sitten nuku öitään Prado-esplanaadilla, jossa vaivaispalmut talvella vapisevat kylmässä, olkiin käärittyinä.