Estrellalle hän kirjoitti sangen usein: ilmoitti voivansa yhä paremmin. Nuoren Estrellan ei siis ollut katseltava toistaiseksi itselleen uutta miestä, joskin Pablo Maria, siitä puheen tullen, toivoi leikillään ja vakavastikin, että Estrellan oli El Arrojaditonsa kuoleman jälkeen valittava itselleen uusi ja kunnon mies; olihan näet Pablo Mariankin kerran kuoltava. Niin, Estrellan oli se valittava omaksi elämänilokseen ja pikku Alfonson kasvattajaksi miehekkyyteen. Mutta nytpä olikin kuolema vielä El Arrojaditosta kaukana, koska hän parani ihmeellisesti: kuolema oli kuin kokematon härkä, helppo oli oivallisen toreron se kukistaa.
Näin kirjoitti Pablo Maria erinomaisille espanjalaisille lääkäreillekin.
Iloisia kirjeitä … yskien Fezissä kuin neekerit Saharassa talvisten nuotioittensa ympärillä.
Sitten, puolen vuoden kuluttua, hän riensi takaisin Espanjan kunniakkaalle niemelle. Miksi? Kummallista … hän kaipasi nähdä Sierra Guadarramaa, tuota talvellisten sumujen huokujaa.
Mutta Sierra Guadarraman liepeille asti ei hän sittenkään palannut, vaan asettui Sevillaan.
Vielä on miehessä tahtoa … vanhassa Espanjassa grandezaa!
Siitä kaupungista ilmoitti Pablo Maria Estrellalle olevansa täysin terve. Kohta tulisi hän takaisin Madridiin ja näyttäisi, miten härkiä kaadetaan!
Oli helmikuu, sade kuohui taivaasta, Sevillan kadut olivat tulvillaan savea. Eivät soittaneet kitarat, eivätkä andalusiattaret kulkeneet Guadalquivirin rantapuistossa kirjavat mantillat hartioilla … tulipunaisilla ja sinisillä kukilla koristetut mantillat. Ei, he liikkuivat mustissa … sateenvarjoineen. Eräissä Sevillan varieteissa tanssivat lihavat ja laihat tanssijattaret illoin kuitenkin boleroa, fandangoa ja villisti jyskyvää jotaa.
Guadalquivir-joki vieri matalien rantojensa välissä hiljaa … halki
Andalusian alakuloisen tasangon.
Pablo Maria istui maurilaisen hotellinsa huoneessa, kaivaten siroa Estrellaa ja pikku Alfonsoa, yskien ja kirjoittaen äskenmainittua kirjettä, jossa hän kuvaili sydämensä nyt sykkivän keveästi ja verensä virtaavan tulisena kuin parhain sherry. Niin, Pablo Maria oli suorastaan rakastunut: rakastunut Sevillan itämaisiin andalusiattariin. Silti ei Estrellan tarvinnut olla mustasukkainen, joskin kuulu toreador aikoi tänä iltana lähteä Guadalquivirin toiselle puolelle … katselemaan mustalaistyttöjen tanssia. Ainoastaan katselemaan … ennen kaikkea tuota tanssia. Kautta kunniansa, El Arrojadito vannoi rakastavansa pelkästään Estrellaa ja pikku Alfonsoa … joiden luokse hän palaisi kahden päivän kuluttua! Mutta ennen Madridiin lähtöään aikoi hän nyt nähdä täällä Andalusiassa sitäpaitsi oikean andalusialaisen kukkotaistelunkin … tuo härkätaistelija. Sellaisen kukkotaistelun, jollaisia kuuluttiin pidettävän salaa iltamyöhällä niissä samoissa hiekkahaudoissa, missä mustalaiset asuivat. Kukkoina ei näissä nimittäin ollut tavallisia kukkoja, vaan hurjia miehiä, jotka sidottiin jaloistaan pölkkyihin niin lähelle toisiaan, että he voivat iskeä toisiaan terävillä veitsillä. Yleisönä katseli ympärillä pari pesetaansa maksavia kaikenlaisia … miehiä ja naisia. Se ihmiskukko, joka sai nokituksi toisen pyörryksiin tai kuoliaaksi, lauloi lopulta: